Final Fantasy XV (PS4)

Final Fantasy sarjassa on sarja joka tuo kerta toisensa jälleen pelaamisen ilon takaisin, jos sen on johonkin onnistunut kadottamaan. Sarja on vedonnut aina siitä asti, kun sisko sattui hankkimaan sarjan kahdeksannen osan ja pyytäen sitä pelaamaan (siskon katsoessa vierestä). FF15 on kokenut kivisen ja pitkän kehitystien, mutta odotus lopulta toi omasta mielestä mainion pelin pelikoneisiimme.… Jatka lukemista Final Fantasy XV (PS4)

PlayStation VR

PSVR on ensimmäinen todellinen kosketukseni virtuaalitodellisuuden maailmaan. Aikaisemmin olen kokeillut vain Oculuksen varhaisimpia kehitysversiota, joten kovin paljon kosketuspintaa VR-maailmaan ei ole aikaisemmin ollut. Tekniikka kuitenkin kiinnostaa kovasti ja lievä innostus PSVR-laseja kohtaan on ollut jo pitkään läsnä. Ei siis malttanut odottaa, vaan heti lasien ilmestyessä täytyi omat saada kokeiltavaksi. Ensimmäinen haaste VR-maailmaan siirtymisessä on laitteiston… Jatka lukemista PlayStation VR

Julkaistu
Kategoria(t): PS4, PSVR

No Man’s Sky (PS4)

No Man’s Sky on ollut puheenaiheena hyvän tovin. Peli aiheutti kohua jo ennen julkaisua ja hypejuna vei monen mennessään. Lopputulos on ilmeisesti hyvin paljon erilainen, mitä on annettu ymmärtää. Pienen tiimin tekemä kunnianhimoinen avaruustutkimusmatka on teknisesti upea saavutus, mutta pelinä se jättää monet kylmäksi. Yksinkertaisuudessaan peli on tutkimista ja eteenpäin pääsemistä. Miljoonista tuntemattomista planeetoista koostuva… Jatka lukemista No Man’s Sky (PS4)

Uncharted 4: A Thief’s End (PS4)

Uncharted on ollut koko sen sarjan historian ajan jollain tasolla yksi lempparisarja. Vahvaa seikkailuhenkeä, tutkimista, muinaisia aarteita, paikkoja ja tapahtumia. Sarjan parissa on kasvanut muutama vahva henkilöhahmo, joten neljäs osa ei välttämättä sovi aikaisempia pelejä pelaamattomalle. Tarinasta saa paljon enemmän irti, kun tietää henkilöiden taustaa ja aikaisemmat seikkailut. Neljännessä osassa muistellaan vahvasti menneitä. Drake ja… Jatka lukemista Uncharted 4: A Thief’s End (PS4)

Trine 3: The Artifacts of Power (PS4)

Trine, Frozenbyte, Suomi. Pienestä pohjolan maasta ei kovin montaa isoa pelinimikettä löydy, vaikka mobiilipelipuolella suomalaiset pelintekijät ovatkin kunnostautuneet. Helsinkiläinen Frozenbyte on kuitenkin ollut esillä erityisesti taiteellisen, uskomattoman kauniin ja värikkään Trine-sarjan ansiosta. Sarjan kaksi aikaisempaa peliä olivat uskomattoman kauniita ja tempasivat pelaajan hetkessä mukaansa pulmallisen tasohyppelyn kiehtovaan maailmaan. Kolmen erilaisen sankarin kyvyt toivat aivopähkinöihin mukavaa… Jatka lukemista Trine 3: The Artifacts of Power (PS4)

Julkaistu
Kategoria(t): PS4, Trine 3

Life is Strange (PS4)

Maxine Caulfield on pienen pikkukaupunki Arcadia Bayn valokuvauskoulun opiskelija. Koulupäivän aikana Max huomaa yllättäen pystyvänsä hallitsemaan aikaa. Traagisten tapahtumien seurauksena Max huomaa pystyvänsä vaikuttamaan ajan kulkuun heilauttamalla kättään. Näin Max pystyy palaamaan ajassa taaksepäin, jotta hän voi muuttaa aikaisemmin selvitettyjen tapahtumien kulkua. Ominaisuutta käytetään mukavan vaihtelevasti paitsi tarinan valintojen suhteen, niin myös ongelmanratkaisussa. Esimerkiksi korkealla… Jatka lukemista Life is Strange (PS4)

Fallout 4 (PS4)

Päättynyt vuosi oli järkälemäisten pelien juhlaa. Vuosi 2015 onkin omalla kohdalla ollut Witcher 3 ja Fallout 4 -pelien myötä varsin köyhä ainakin pelattujen pelien määrän suhteen. Määrä ei kuitenkaan korvaa laatua, joten oliko Fallout 4:stä Witcher 3:n vanavedessä kruunaamaan vuoden? Fallout on minulle ennestään tuntematon sarja ja roolipelien takavuosien (ja nykyisinkin) suurena ystävänä peli tempaisi… Jatka lukemista Fallout 4 (PS4)

The Witcher 3: Wild Hunt (PS4)

Witcher-sarja on ollut kehittäjälleen CD Projekt RED:lle pitkä projekti. Alun perin 2007 julkaistu sarjan ensimmäinen osa oli kuuleman mukaan haastava erityisesti teknisen toteutuksentason vuoksi. Itse pelasin ehostetun version Mac:llä, joka oli pienistä ongelmistaan huolimatta varsin viihdyttävä peli. Konsolipuolelle hyppy tapahtui Witcherin toisen osan myötä, joka julkaistiin 2011. Windowsin lisäksi peli tuli nimittäin myös Xbox 360… Jatka lukemista The Witcher 3: Wild Hunt (PS4)

Rocket League (PS4)

Rocket League on jo ilmiö. Ilmaiseksi PlayStation Plus käyttäjille tovi sitten jaossa ollut peli on saavuttanut hetkessä isomman yleisön suosion. Pelin parissa ei tarvinnut kauaakaan viettää, kun ymmärsi pelin koukuttavan vaikutuksen. Pelaaminen pienillä autoilla ja jättimäisellä fysiikanlakeja rikkovalla pallolla on kertakaikkisen hauskaa. Yksinkertaisuudessaan peli on jalkapalloa, isolla pallolla ja autoilla. Radio-ohjattavat autot, joita pääsee tuunaamaan… Jatka lukemista Rocket League (PS4)

Destiny – The Dark Below (PS4)

Destiny kirjoitukseni lopussa olin jo epäileväinen pelin jatkamisen suhteen, mutta vahvasti peli on onnistunut pitämään otteessaan. En ehtinyt edes hahmollani alkuperäiselle korkeimmalle tasolle, kun Bungie julkaisi jo ensimmäisen lisäosan. The Dark Below toi kaivattua uutta tekemistä peliin, mutta se ei korvannut vanhoja asioita (ainakaan täysin). Peli on edelleen MMO-tyyliin saman toistamista. Harvinaisten aseiden putoamisen toivomista… Jatka lukemista Destiny – The Dark Below (PS4)

Julkaistu
Kategoria(t): Destiny, PS4