Witcher-sarja on ollut kehittäjälleen CD Projekt RED:lle pitkä projekti. Alun perin 2007 julkaistu sarjan ensimmäinen osa oli kuuleman mukaan haastava erityisesti teknisen toteutuksentason vuoksi. Itse pelasin ehostetun version Mac:llä, joka oli pienistä ongelmistaan huolimatta varsin viihdyttävä peli. Konsolipuolelle hyppy tapahtui Witcherin toisen osan myötä, joka julkaistiin 2011. Windowsin lisäksi peli tuli nimittäin myös Xbox 360 -konsolille, jolla sarjan toisen osan koin. Suurimmat ongelmat olivat poissa ja peliä oli tuunattu erinomaisesti konsolille sopivaan muotoon. Oli siis luonnollista, että vuonna 2015 päivänvaloon vihdoin päässyt trilogian kolmas osa nähdään myös PC:n ohella uusimmilla konsoleilla.
The Witcher 3: The Wild Hunt on massiivinen eeppos, joka päättää noituri Geraltin tarinan. Kolmas osa keskittyy toisen hetkittäin pelattavana olevan hahmon, Cirin ympärille. Geralt palkataan etsimään hallitsijan tytär, jonka perässä on Wild Hunt niminen ryhmittymä. He haluavat käyttöönsä Cirillä veressä kulkevat mahtavat voimat. Hyvin tiivistetysti Geralt lähtee ystäviensä avustuksella etsimään kadoksissa olevaa Ciriä ja vapauttamaan häntä pitkään jatkuneelta piiloleikiltä.
Pelin massivisuutta ei voi tekstissä tarpeeksi korostaa. Lääniä pelissä riittää vaikka kuinka ja tekemistä on oikeasti aivan liikaa. Täysin avoin maailma on alun jälkeen heti tutkittavana, vaikka reunoilla häämöttääkin näkymättömät laidat. Maailman reunaan eksyessä peli yksinkertaisesti kääntää Geraltin vain takaisin, vaikka maasto näyttää jatkuvan tasaisesti. DLC:lle on siis runsaasti tilaa laajentaa maisemia entisestään. Pääjuonessa pysyminen on haastavaa, kun eteen pusketaan jatkuvasti uusia hahmoja ja henkilöitä, joilla on tarvetta Witcherin palveluksille ratkaista ongelmia ja surmata kyliä piinaavia hirviöitä. Useinkaan sivutehtävät eivät edes ole mitään muutaman kymmenen minuutin pikaisia keikkoja, vaan laajenevat monihaaraiseksi tarinaksi useiden eri henkilöiden kesken. Lopputulos on myös hyvin usein täysin pelaajan vallassa. Kehen luotat oikeasti tällä kertaa? Puhutaan useista tunneista, kun yksinkertaiseksi luultu tehtävä henkilön auttamiseksi, onkin laajentunut kokonaiseksi isoksi omaksi tarinaosakseen ja vieläpä mielenkiintoiseksi sellaiseksi.
Päätarina on kuitenkin jatkuvasti olemassa erikseen merkityiden tehtävien muodossa. Sivutehtäviä ei ole halutessaan pakko tehdä kovinkaan paljon pystyäkseen pelaamaan päätehtävää ja edetäkseen tarinassa. Noin puolessa välissä totesin itse täydellisen läpipeluun liian isoksi palaksi haukattavaksi ja jätin sivutehtävien tekemisen sikseen. Etenin tarinassa mahdollisimman suoraviivaisesti, koska alussa itse päätarinan tapahtumat meinasivat unohtua tyystin tehdessä sivutehtäviä ja tutustuessa jatkuvasti eteen tuleviin uusiin hahmoihin. Välillä en ollut edes aivan varma mihin tehtävään keskustelut liittyivät, kun sama hahmo saattoi olla osallisena useassa tehtävässä lyhyen ajan sisällä. Lopulta peliin käytettyjä pelitunteja voi vain arvailla, kun PS4 ei niitä suoraan missään halua vieläkään näyttää.
Tekninen toteutus oli ongelma ensimmäisessä osassa. 360:n toinen osa oli paremmin toteutettu, mutta jälleen kolmannen osan valtava yhteen punottu tilkkutäkki meinaa välillä pahasti revetä liitoksistaan. Pelimaailma tuntuu toisiinsa liitetyiltä palasilta, jotka toimivat itsenäisinä objekteina pelimoottorin yrittäessä hallita tilannetta. Useasti ennalta määrättyjä välivideoita tulee sotkemaan satunnaisesti paikalle eksyneet kauriit tai kylän ihmiset. Tämä pilaa tunnelman hetkittäin varsin täydellisesti.
Jostain syystä pelimaailmassa on lisäksi jatkuva syysmyrsky käynnissä. Siellä tuulee tauotta ympäri vuorokauden, enkä kovinkaan montaa kohtausta pelissä muista, jossa ei olisi puut tai hahmojen vaatetukset heiluneet tuulen voimasta. Tuuli on osana usein myös sisätiloissa, kun esimerkiksi Cirin maatessa sängyssä hänen vyötäröllään oleva laukku lepattaa villisti, kuin se olisi tuulen riepoteltavana. Muutamaan kertaan peli myös täydellisesti kaatui tai muuten vain lataaminen sekosi täysin, eikä seuraava kohtaus onnistunut halutulla tavalla. Paras esimerkki oli hevoskilpailun alkaminen, joka päättyi häviöön, koska itse kilpailu ei edes ikinä alkanut. Minut vain todettiin häviäjäksi hevosen villiinnyttyä harmaata taustaa vasten ja seuraavaksi ladattiin ”hävisit kisan” -kohtaus.
Moitittavaa löytyy myös itse pelaamisesta. Geralt jää hetkittäin outoihin paikkoihin jumiin ja halutun kohteen tutkiminen on yllättävän haastava tehtävä. Vaikka olet aivan esineen vieressä ja ruudulla on selvästi X-merkki, niin jostain syystä kohteen aktivoituminen tapahtuu vasta usean X-painalluksen jälkeen. Pahimmillaan vasta sitten, kun olet pariin kertaan kävellyt ohi kohteesta rämpyttäen X-nappia, eikä peli vain tajua että haluat siihen koskea.
Pelisysteemi itsessään on Witcherin tuttua, mutta inventaario ja kehityspuut ovat varsin kömpelöt. Huomasin ainakin itse, että mahdollisimman vähän aikaa halusin niissä viettää. Lähinnä vain pakollisiin varusteen vaihtoihin, tavaramyyntiin, kehitykseen ja satunnaiseen alkemiaan Witcherin elintärkeiden liemien tekemiseen. Taistelut ovat kuitenkin mukavan taktisia ja omaa urakkaa helottaakseen ennen isompia kohtaamisia vastustajasta pyritään keräämään mahdollisimman paljon tietoa. Näiden tietojen avulla voidaan sitten varustaa aseet erilaisilla öljyille, varautua käyttämään tietynlaista taikavoimaa tai pommeja heikentääkseen vastustajaa. Avain asemassa on kuitenkin nopea ja ketterä liikkuminen, jonka jälkeen oikein ajoitettu iskut.
Loput puhuttavat myös usein ja niin tälläkin kertaa. Witcher 3:n kaltaiset isot trilogiat joihin käytetään satoja pelitunteja kenties jo yhtä osaa kohti, luovat pelaajalle tietynlaisen käsityksen hahmoista ja maailmasta. Jopa hyvin syvällisen sellaisen, ja hahmoihin ehtii jollain tasolla jo kiintymään. Witcher 3 antaa myös matkan aikana paljon vapaasti valittavia suuntimia omalle tarinalleen ja Geraltin persoonan luonnille. Lopetus onkin siis näin pitkään jatkuneen pelaamisen jälkeen erittäin haastava tehtävä, eikä CD Project siinä onnistu mielestäni kovinkaan hyvin. Se nimittäin jää mielestäni todella torsoksi ja koin itse suurta pettymystä pelin lopun suhteen. Spoilereiden välttämiseksi en tarkemmin pysty asiaa läpi käymään, mutta olisin kaivannut enemmän tarinan lopetukselta, jota on kasvatettu ja viety moneen eri suuntaan useamman pelin ajan.
Kaikesta näistä mieleen jääneistä negatiivisista asioista huolimatta, CD Projekt on onnistunut luomaan hurmaavan taideteoksen, jonka haluaisi koluta jokaista pikseliä myöten ja nähdä kaiken, mitä kylän asukkailla on oikein mielessään. Ongelmistaan huolimatta Witcher 3 on ehdottomasti kaikkien aikojen yksi parhaista peleistä ja erittäin vahva ehdokas vuoden 2015 parhaaksi peliksi varmasti monen pelimedian listauksissa. Siinä riittää tekemistä omaan makuun aivan liikaa. Maailma ja tunnelma sekä mielenkiintoinen vaihteleva tekemisen meininki ovat läsnä joka käänteessä. Pelaajaa ei pakoteta missään vaiheessa mihinkään ja valinnat ovat täysin oman moraalin ja maailmankuvan vallassa. Mielenkiintoisista hahmoista tai tarinoista kun Witcherin maailmassa ei ole pulaa.
Trilogian pitkä historia ja alustojen vaihtelevuus on tosin pienoinen ongelma täydellisen pelikokemuksen saavuttamiseksi. Moni asia kolmosessa nimittäin vaatisi aikaisempien osien tuntemista, jotta kaiken ilon hahmoista, repliikeistä ja kertomuksista saa irti. Sellaisenaankin Witcher 3 on kuitenkin ehdottomasti kokemisen arvoinen, vaikka aikaisempiin osiin ei olisi koskaan tutustunutkaan.
