Eidos Montrealin neljän vuoden ajan kehittämä Deus Ex: Human Revolution on julkaisupäivästään asti ollut kiinnostuksen listalla, mutta en ole siihen saanut tartuttua. PlayStation Plus jäsenyyden hankkimisen myötä mukavaksi yllätykseksi kyseisessä palvelussa oli tarjolla myös uusimman Deus Ex, vieläpä täysin ilmaiseksi. Tämä olikin sysäys siihen, että vihdoin sai kyseisen pelin pelattua. Pelin tapahtuvat sijoittuvat aikaan ennen… Jatka lukemista Deus Ex: Human Revolution
PSN vs LIVE
Vai pitäisikö sanoa Sony vs Microsoft. Heinäkuussa tuli hankittua pitkään Sonyn ja Nintendon hallitsemaan olohuoneeseen myös kolmannen ison pelikone, eli Xbox360. Ensimmäisenä pelinä kunnolla tuli pelattua Sleeping Dogs ja täytyy todeta, että olisi voinut hankkia kyllä jo aikaa sitten. Etenkin Xboxin ohjain on niin paljon paremman tuntuinen, kuin PlayStation ohjain. Oudosti tosin oikean käden keskisormi… Jatka lukemista PSN vs LIVE
Enuk The Eskimo
Suomalainen iOS pelinkehitys jatkaa vaan marssiaan. Supercellin Clash of Clans on noussut iOS:n tuottoisammaksi ohjelmaksi (ei tosin minua kiinnosta pelata) ja alkuviikolla on useassakin suomalaisessa mediassa esiintynyt Oululaisen Webstone Oy pelifirman ensimmäinen tuotos. iOS:lle julkaistu Enuk The Eskimo tarjoaa hetkeksi mukavaa tekemistä. Tavoitteena on murskata erivärisiä jääpaloja vasaroita heittämällä. Koskettamalla haluttua lohkaretta ruudulla, eskimo heittää… Jatka lukemista Enuk The Eskimo
iPhone 5 ja Lumia 920 julkistus
Apple iPhone 5 iPhone 5 julkaistiin, ei riittänyt? Surkuhupaisaa lueskella netin uutisia iPhone 5 julkaisun jälkeen. En varsinaisesti puolustele tiettyä tuotetta tai merkkiä, enkä ole niitä päässyt itse lainkaan edes kokeilemaan, joten seuraava povaa pääsääntöisesti lukemaani ja osittain omiin kokemuksiin. Toki Apple ehkä hieman saa positiivisempaa kaikua minulta, koska 4S on ollut käytössä ja olen… Jatka lukemista iPhone 5 ja Lumia 920 julkistus
psaijai.net v2.0
Aika rientää vauhdilla. Muutaman kuukauden kuluttua blogini pääsee jo vuoden ikään ja ihan hienostihan tuota tekstiä on näköjään syntynyt. Vakituisia lukijoitakin ainakin tilastojen mukaan onnistunut muutaman saamaan, joten kiitos siitä (toivottavasti uusi asu ei säikäytä pois)! Mukavaa kun ei ihan pelkästään itselle muistiota kirjoita, vaan muutkin huomaavat. Muistiinpanovälineenäkin toiminut loistavasti blogi ja useampaan kertaan on… Jatka lukemista psaijai.net v2.0
Wii U julkaisu
Wii U sai vihdoin eilen julkaisupäivän Nintendon pitämässä Direct lähetyksessä. Marraskuun 30 päivä. Laite ei pääse vieläkään irti B –luokan pelikonemaineestaan ja soraääniä kuuluukin sieltä ja täältä. Itseäni laite kuitenkin kiinnostaa edelleen ja aionkin sen hankkia heti. Pelaajalehden Valtteri Hyttinen koosti varsin kattavaninfopaketin tulevasta konsolista. Tablet ohjain kiinnostaa todella. Paitsi että se on täysiverinen kahdella… Jatka lukemista Wii U julkaisu
Free-2-Play
Ilmaisen pelaamisen malli on leviämässä yhä laajemmalle. Itse en ole tämän mallin suuri fani, vaikka muutamia F2P tapaan toimivaa peliä onkin tullut pelattua. Pisimpään iOS:llä suomalaista HayDay peliä ja Facebookissa vihastuttanutta SimCity Social peliä. Molemmat ovat erittäin hyviä pelejä, mutta F2P pilaa osittain ilon. Tietysti jos se luottokortti on pohjaton ja jatkuvasti voi euron tai… Jatka lukemista Free-2-Play
The Walking Dead – Episode 3
Sony teki sen taas. Xboxilla ja PC:llä jo viimeviikolla nähty The Walking Dead Episode 3 – Long Road Ahead saapui tänään viimein myös Euroopan PS Storeen. Hetihän tuo täyti napata ja pelata läpi. Tällä kertaa tuntui että peliin upposi enemmän aikaa kuin kahteen edelliseen osaan. Mekaniikasta voi lukea lisää edellisistä kirjoituksista (EP1 ja EP2), joten suoraan asiaan.… Jatka lukemista The Walking Dead – Episode 3
Windows 8 – ensikosketus
Kauankohan uuden logon suunnitteluun meni? No yksinkertaisuus on toki hyvästä. Nyt tulee pitkä kirjoitus ja paljon kuvia, mutta onneksi vain vähän asiaa. 😀Microsoft on pian julkaisemassa uuden version Windows käyttöjärjestelmästään. Windows 8 nimeä kantava uutukainen ei ole kuitenkaan kovinkaan paljon kehuja herättänyt ja mitä itse sitä nyt hieman kokeillut, niin ihmetyttää moni asia. Dome.fi sivusto… Jatka lukemista Windows 8 – ensikosketus
Sleeping Dogs
Sleeping Dogs herätti mielenkiinnon E3 messujen aikaan tai jopa hieman sitä ennen. Näin pelistä muutaman trailerin, jossa näytettiin itse peliä ja lähitaistelumekaniikkaa. Paljon kohua peli ei ole aiheuttanut, mutta vetosi minuun. GTA 5:n tietoja ja julkaisua odotellaan edelleen ja Sleeping Dogs on varsin paljon vaikutteita kyseisestä pelisarjasta ottanut, mutta kuitenkin omilla mausteilla lisännyt soppaan mukaan.… Jatka lukemista Sleeping Dogs