Free-2-Play

Ilmaisen pelaamisen malli on leviämässä yhä laajemmalle. Itse en ole tämän mallin suuri fani, vaikka muutamia F2P tapaan toimivaa peliä onkin tullut pelattua. Pisimpään iOS:llä suomalaista HayDay peliä ja Facebookissa vihastuttanutta SimCity Social peliä.

Molemmat ovat erittäin hyviä pelejä, mutta F2P pilaa osittain ilon. Tietysti jos se luottokortti on pohjaton ja jatkuvasti voi euron tai pari laittaa menemään kehitystä nopeuttamaan niin mikäs siinä. Pienistä puroista vaan syntyy nopeasti valtava virta, enkä minä ainakaan halua alkaa maksaa pienissä erissä jättisummaa. Lopulta hyöty esimerkiksi ostettavista timanteista SimCityssä ei ole kovinkaan suuri. Saat esimerkiksi lisää resursseja rakentamiseen, mutta mitä sitten? Ne on hetkessä käytetty ja taas ollaan samassa tilanteessa, eli täytyisi ostaa lisää timantteja. Pienellä kiinnostuksella odotankin PC:lle tulevaa täysiversitä SimCity peliä, johon (kaiketi) tarvitsee upottaa vain pelin hinta ja sen jälkeen voi kaupunkia kehittää omaan tahtiin. 🙂

SimCity kaupunki jäi varsin pieneksi, kun rakentaminen ja kehittyminen tuntui jo todella työläältä odottelulta.

Ilmaispelinä molemmat toimivat varsin mukavasti hetkenaikaa. Lopulta kuitenkin tajuaa, että kyse on vain ja ainoastaan saman toistamisesta. Teet sen mitä pystyt ja rupeat odottamaan ajan kulumista, jotta voit toistaa taas sen, mitä viimekerralla jo teit. Ehkä rakentaa siinä sivussa jotain uutta, mutta todennäköisesti sitäkään ei voi tehdä kovin usein.

SimCity oli aikanaan todella upea peli PC:llä ja sitä tuli pelattua valtavia määriä, joten innostuin peliä kokeilemaan ensimmäisenä Facebook pelinäni. Suhteellisen nopeasti kuitenkin tylsistyminen iski ja kyseinen tekele tulee minun osaltani jäämään historiaan tämän kirjoituksen myötä, kuten myös HayDay.


Viimeaikoina on alkanut kuulumaan uutisia konsoleille tulevista Free-2-Play mallisista peleistä. Aika huolestuneena kuuntelen näitä uutisia, mutta toisaalta kuten moneen kertaan eräässä castissa todettu, onko se sitten minulta pois? Eihän se tietenkään ole, jos laadukasta pelattavaa tulee edelleen normaaliin tapaan. DLC osiakaan en ole muutamaa poikkeusta peleihin hankkinut ja hienoja pelikokemuksia olen siitä huolimatta saanut.

Toistaiseksi ei ole hätää, mutta tulevaisuus pistää aina välillä miettimään. Kaikki tuskin tulee menemään täysin kyseiseen malliin, mutta jos se tulee syömään osia muista kehitysresursseista, niin pelien taso saattaa laskea. F2P pelit kun vaativat kehittäjältä jatkuvaa työpanosta ja päivittämistä, jotta se saadaan pysymään kiinnostavana ja edes jotkut maksavat pelistä. Toisaalta pelattavaa on edelleen niin valtavia määriä, että kiinnostavien pelien vyöryn keskellä niiden hetkellinen väheneminen ei varmaankaan paljon tunnu, kun kehittäjät kokeilevat siipiään F2P -mallilla. Voi sitten palata rästiin jääneisiin peleihin. 🙂



Farmini HayDay:ssa. Kehitys oli mukavaa, mutta se on käytönnössä pysähtynyt eikä enää jaksa.

2 kommenttia

  1. F2P ei välttämättä ole ongelma. Mörpeissä varsinkin se tuntuu olevan hyvinkin hyväksytty malli, koska se sopii paremmin ihmisille joilla ei ole opiskelijan vapaa-aikaa käytettävissä. Ongelmahan on enemmänkin se, että ns. sosiaaliset pelit ovat aika puhtaita exploitaatiokoneita jotka vetelevät primitiivisistä addiktiota aiheuttavista vivuista ja rahastavat sillä. Toinen ongelma on pelitasapainon rikkova Pay 2 Win moninpeleissä.

  2. Totta. Ei noita mörpei oo enää vuosiin tullu pelattua, mutta jo silloin aikanaan oikealla rahalla tavaraa ostaviin oli vain totuttava. Omat kokemukset F2P peleistä ovat vain tuollaisia sosiaalisia peleä, jossa rahalla saa nopeampaa kehitystä. Kehityshän ei lopu kuitenkaan vaikka maksaisi, joten täysin turhaa ainakin pitkällä juoksulla ja siksi ei huvita pelata alkua enempää.

Kommentointi ei ole käytössä.