Child of Light vangitsi ensimmäisistä kuvista asti kauneudellaan ja taiteellisuudellaan. Pienen ryhmän taiteelliset pelit ovat olleet todella vaikuttavia tuotoksia, joista hyvänä esimerkkinä Journey. En tosin ole varma kuinka paljon porukkaa kyseistä peliä tai Child of Lightiä on ollut tekemässä, mutta isoista AAA-luokan peleistä ei ole kysymys. Child of Light on toteutettu Ubisoftin UbiArt –pelimoottorilla, joka… Jatka lukemista Child of Light (PS4)
Kategoria: Ubisoft
Bring it on E3: Ubisoft
Ja vielä yhdestä mediatapahtumasta hieman E3:n tiimoilta. 🙂 Muutamat pelinkehittäjät järjestävät E3:n yhteydessä omia tilaisuuksiaan. Esimerkiksi EA luonnollisesti omansa, mutta urheilupelihehkutus ei juuri innosta. Sen sijaan viimeisen vuoden aikana olen pelannut ehkä ennätysmäärän Ubisoftin pelejä. 2012 E3:ssa Ubisoft räjäytti pankin näyttämällä Watch Dogs peliä ja kyseinen tekele onkin syksymmällä tulossa. Se oli iso osa tietysti… Jatka lukemista Bring it on E3: Ubisoft
Ubisoft ja Assassin’s Creed 4
Kyseisen firman logo tuntuu olleen viimeaikoina vähintään joka toisessa pelissä, jota olen pelannut. FarCry 3, Zombi U ja AC3, josta pidin varmaan enemmän kuin monet muut. Itseäni kiehtoi lähinnä sen tapahtumapaikkojen ja ympäristöt. Vaikka pelissä oli muutamia karkeita toteutuksia, niin meritaistelut olivat ehkä yksittäisistä alueista parasta antia koko seikkailun aikana. Sitä toivoin kovasti lisää myös… Jatka lukemista Ubisoft ja Assassin’s Creed 4
E3 pressitarjonta 2012
Microsoft: Microsoftin lehdistötilaisuus oli todella yllätyksetön. Vaikka Xbox konsolia ei kotoota löydy, niin silti kiinnostaa myös MS:n tilaisuudet joka vuosi seurata. Alussa vajaa puolituntia puhuttiin peleistä ja näytettiin kiinnostavampina Halo 4 ja SplinterCell. Nämä tulevat kuitenkin vasta ensivuonna. EA:n urheilupelit olivat myös vahvasti edustettuna, josta en ole lainkaan kiinnostunut. Muuten show olikin pelkkää viihdesisältöä, eli… Jatka lukemista E3 pressitarjonta 2012