Netflix aloitti jo Suomessa, joten luulisi HBO:n katsoneen tarkasti omaa aloitustaan. Nyt se on käsillä ja kutsu palveluun tuli sähköpostiin. Muka tarjouksena saa 12 kk tilauksen ensimmäisen kuukauden maksutta ja vieläpä 9,95 € hintaan per kk. Ei kiitos! HBO kiinnosti kovasti ja olisin varmasti voinut sen tilata vaikka hieman kalliimmalla hinnalla, mutta kestotilaus ja 3… Jatka lukemista HBO
Netflix
Lokakuussa alkoi amerikkalaisten suoratoisto palveluiden marssi pohjoismaihin ja kerrankin myös etunenässä Suomen markkinoille. Ensimmäisenä apajille ehti Netflix ja HBO on pian seuraamassa perässä. Netflixin otin heti käyttöön kun julkaisu tapahtui ja tutustuin käyttöön eri laitteilla. Netflix on käytännössä käytössä kaikilla mahdollisilla välineillä. Tietokoneella, pelikonsoleilla, tableteilla ja puhelimilla. Itse olen käyttänyt Netflixiä selaimen kautta, iPad:llä, PS3:lla… Jatka lukemista Netflix
Hitman: Absolution
Vaikka odotin AC3:sta ennakkoon pian päättyvän vuoden peleistä eniten, niin uusi 47:n seikkailu Hitman: Absolution ei jää montakaan pikseliä taakse. Aikaisemmat maailman parhaan salamurhaajan pelit olivat aikoinaan todella kovassa kulutuksessa ja samoja tehtäviä tehtiin yhä uudelleen ja uudelleen. Mielenkiintoisen ja erilaisen tavan löytäminen kohteen eliminoimiseksi oli todella tyydyttävää. Odotukset uuden Hitmanin tulemiseen olivat korkealla. Tarina… Jatka lukemista Hitman: Absolution
Ni No Kuni – Demo
PlayStation Networkiin saapui tällä viikolla kokeiltavaksi demo minua hyvin paljon kiinnostavasta pelistä. Ni No Kuni: Wrath of the White Witch on roolipeleistään tunnetun japanilaisen Level 5 ja animaatioistaan tunnetun Gibli studioiden käsialaa. Animehnekinen maailma kiinnitti huomioni jo ensi ilmoituksestaan lähtien, kun kerrottiin pelin saapuvan Eurooppaan.Demo lupaa varsin hyvää ja ilmeisesti varsin paljon pelitunteja. Kyseessä tuntuu… Jatka lukemista Ni No Kuni – Demo
Aikainen joulu
Lisää luvassa uutukaisesta vielä tulevaisuudessa. 🙂 Täytyy todella, että hyvältä tuntuu ja piristävältä!
Wii U lykkäys
Nintendon uusi konsoli Wii U julkaistiin hiljattain myös Euroopassa. Olin jo hyvissä ajoin varannut koneen, koska se kiinnosti ja edelleen kiinnostaa. Harmi vain että Nintendo ei ole tuottanut koneita läheskään tarpeeksi. Valkoista Basic konetta ei kukaan järkevä edes ajattele hankkivansa. Minulla oli varauksessa hieman kalliimpi Premium paketti, jossa tulee musta kone ja pientä lisäherkkua. Sain… Jatka lukemista Wii U lykkäys
Assassin’s Creed 3
Loppuvuoden kiivain odotus on ohitettu, kun Assassin’s Creed sarjan uusin, kolmas osa on saatu ujutettua koneeseen. Varsin ristiriitaisen vastaanoton saanut peli on uudistunut aikaisempien AC sarjan osien välimerellisistä historiakaupungeista. Desmond Miles jatkaa tutkimuksiaan ja yritystä pelastaa maailma ja siihen tarvitaan ”avainta”, joka on ollut uuden assassinin, Conorin käsissä. Nyt vain täytyy selvittää tapahtumat ja etsiä… Jatka lukemista Assassin’s Creed 3
The Walking Dead – Episode 5
Ei kauaakaan mennyt neljännen osan pelaamisesta, kuin tarinan päättävä viides episodi näki jo päivänvalon. En voi oikeastaan sanoa paljoakaan viidennestä episodista paljastamatta pieniä yksityiskohtia, jotka ovat kyseisen sarjan kantava voima. Tyydynkin siis vain toteamaan, että The Walking Dead on yksi vuoden ehdottomista kohokohdista. Tarina viedään päätökseen viidennessä osassa varsin nopeasti ja se tuntui olevan lyhin… Jatka lukemista The Walking Dead – Episode 5
Lumia 900
Nokian siirryttyä Microsoftin kumppaniksi ”viimeisiä mahdollisuuksia” on mediassa viljelty vaikka kuinka. Lumia 900 piti olla kohtalon puhelin ja pian Suomeenkin tuleva 920 on ”taas” sitä. No uusia puhelimia tulee ja hyvä niin. Nokian puhelinten suhteen olen luovuttanut jo tovi sitten, kun vaihdoin aikanaan iPhoneen. Rautapuolihan on ollut Nokialla aina hyvää, mutta se ohjelmisto tökki jo… Jatka lukemista Lumia 900
Nyt myös FB:ssä!
Blogilla on nyt sivu Facebookissa, jonne tulee myös tiivistys ja linkki blogin teksteihin. Saa tykätä ja kommentoida. https://www.facebook.com/psaijainet