Ni No Kuni – Demo



PlayStation Networkiin saapui tällä viikolla kokeiltavaksi demo minua hyvin paljon kiinnostavasta pelistä. Ni No Kuni: Wrath of the White Witch on roolipeleistään tunnetun japanilaisen Level 5 ja animaatioistaan tunnetun Gibli studioiden käsialaa. Animehnekinen maailma kiinnitti huomioni jo ensi ilmoituksestaan lähtien, kun kerrottiin pelin saapuvan Eurooppaan.

Demo lupaa varsin hyvää ja ilmeisesti varsin paljon pelitunteja. Kyseessä tuntuu olevan ehta roolipeli. Tarina seuraa lapsen, nuoren Oliverin matkaa. Hänellä on mukanaan henkiin herännyt pehmolelu Drippy. Myös muita henkilöitä on mukana matkan aikana ja hahmoja voi kehittää. Ilmeisesti hieman pokemon tyyliin Oliveri saa myös muita pelattavia leluja(?) matkaan, joita voi hyödyntää taistelussa.

Taistelut itsessään ovat realivuoropohjaa noudattavia. Taistelu areenalla voi liikkua vapaasti ja hyödyntää esimerkiksi vihollisen takaa tehtäviä hyökkäyksiä. Perus hyökkäys ja manaa kuluttavat taikahyökkäykset ovat edustettuina. Parantavia loitsuja tai repussa olevia juomia sekä ruokia unohtamatta.

Pelissä liikutaan myös maailmankartalla, joka toi jostain syystä mieleen vanhat Final Fantasyt. Kyseiseen sarjaan kun roolipeli kokemukseni lähinnä perustuu. Kartalla viholliset ovat näkyvissä ja väisteltävissä, mutta jos sinut huomataan, niin peli siirtyy erilliseen taistelutilaan.

Tekstipohjaista keskustelua höystettynä ääninäyteltyillä välidemoilla tuntuu kuin paluulta osittain vanhaan aikaan. Animetyylinen grafikka tuntuu toimivalta roolipelissä, eikä musiikkikaan pahalta kuulosta. Tätä odotan varsin innolla.