Lokakuussa alkoi amerikkalaisten suoratoisto palveluiden marssi pohjoismaihin ja kerrankin myös etunenässä Suomen markkinoille. Ensimmäisenä apajille ehti Netflix ja HBO on pian seuraamassa perässä. Netflixin otin heti käyttöön kun julkaisu tapahtui ja tutustuin käyttöön eri laitteilla.
Netflix on käytännössä käytössä kaikilla mahdollisilla välineillä. Tietokoneella, pelikonsoleilla, tableteilla ja puhelimilla. Itse olen käyttänyt Netflixiä selaimen kautta, iPad:llä, PS3:lla ja Apple TV:llä.
Palvelu toimii erinomaisesti. Toisto tapahtuu hyvin ja viiveettä. Alkulatauksen jälkeen en ole kertaakaan huomannut pätkimistä tai minkäänlaisia jatkuvia lataustaukoja.
Netflixin valikoimassa ei ole uusinta uutta, mutta ei siellä tarvitsekaan olla. Lisäksi se on tiedostettu alusta alkaen ja noin 8 € kuukausihinta ei ole paha. Itse olen löytänyt paljon hyviä vanhoja sarjoja, joita olen alkanut katsomaan uudelleen. Esimerkiksi Prison Break ja myös minulle uutta, kuten Sons of Anarchy puhumattakaan elokuvatarjonnasta. Mikäs sen helpompaa kuin käynnistää vaikka PS3:sta Netflix sovellus ja pyöräyttää käyntiin päivään sopiva elokuva.
Netflixssä on tyylikäs käyttöliittymä, jossa on hienosti lajiteltu sisältöä eri genren mukaan. Kun katsottuja ohjelma arvostelee tähdillä, niin Netflix alkaa ehdottamaan arvosteluiden perusteella uutta sisältöä.
Parhaimpia ominaisuuksia on Neflixin kyky muistaa kohta, johon esimerkiksi sarja on jäänyt kesken. Seuraavaksi aloitetaan toistamaan jaksoa joka on seuraavana edellisen katsotun jakson jälkeen. Jos puolestaan jakso on jäänyt kesken päästään jatkamaan kohdasta, johon jouduttiin lopettamaan.
Jos Netflix on esim. PS3:ssä päällä, niin kirjastoa voi selata vaikka iPad:lla. Kun video halutaan aloittaa, niin ohjelma kysyy missä laitteessa toistetaan. Kätevää! 🙂 |
Netflix on pysynyt tilauksessa ilmaisen kokeilujakson jälkeen ja pysyy vastakin. Kunhan palveluun saadaan lisää suomeksi tekstitettyä sisältöä, niin ei ole toistaiseksi syytä enää edes harkita elokuvien vuokraamista tai sarjojen ostamista hyllyn täytteeksi.
HBO:n vastausta odotellessa.