Trials on ollut suosittu pelisarja koko 2000-luvun PC:n Javapeleistä lähtien ainakin omassa kaveripiirissä. HD-version myötä konsoleille siirtynyt sarja on vain kasvattanut suosiotaan ja tehnyt jokaisesta Trials julkaisusta eräänlaisen merkkipaalun, jolloin hakataan peliä taukoamatta ja kilpaillaan ainakin muutaman viikon ajan kovimman kuskin tittelistä.
Suomalaisen Redlynx studion moottoripyöräpeli löysi tiensä myös uuden sukupolven konsoleille ja PS4:llä Trials Fusion onkin ensimmäinen kosketukseni kyseiseen sarjaan. Trials hullutus ei ole siis iskenyt vielä kertakaan, vaikka toki muutamia kertoja sarjaa on tullut kokeiltua. Nyt annoin kuitenkin mahdollisuuden.
Trials Fusion on käsittääkseni varsin samaa tavaraa, kuin aikaisemmin. Tiettyä linjaa kulkevalla radalla yritetään pitää pyörä tasapainossa ja ajoittaa vauhti oikein, jotta hypyissä ja esteissä vauhti pysyy optimaalisena. Kaatumiset eivät luonnollisesti ole hyvä asia, joten huippusuoritukseen täytyy paitsi olla nopea, niin myös pysyä pystyssä.
Radat ovat varsin monipuolisia ja pyörän hallintaa opitaan kokoajan lisää. Alussa radat ovat luonnollisesti varsin helppoja, mutta harmiksi tiettyä vaikeustasoa ei kestä kovinkaan kauaa. Vaikeustaso lähtee hurjaan nousuun ainakin sarjaan ennen tottumattomalle ja Hard tasojen pelkkä läpäisy tuottaa suuria ongelmia. Extreme tasoissa puolestaan ei juuri alkua pidemmälle pötkitty, kun lähemmäs 200 epäonnistumisen jälkeen turhautuu ja siirtyy muiden pelien pariin.
Yksin kiinnostus ei siis kovin kauaa jaksanut kestää, mutta porukalla hupia varmasti voisi saada tiukoista kisoista. Riippuu toki varmasti myös vastustajasta. Jo pelkästään yksinpelissä haamuajajat, jotka ovat siis oman kaverilistan hahmoja, painavat hyvä tovi edellä. Onneksi haamukuskit saa halutessaan poiskin, kuten myös jonkinlaista tarinaa höpöttävän kertojankin.
Futuristinen ympäristö ja peli ovat varsin upean näköisiä eikä menevä musiikkikaan ole pahitteeksi hyvää fiilistä luomaan. Uutuutena pelissä on pyörillä tehtävät temput, joihin muutama kenttä per vaikeusaste täysin keskittyy. Tavoitteena on vain saada mahdollisimman hyvä combo temppuja isoja hyppyreitä sisältävillä radoilla.
Trials Fusion on peli, jonka pariin voi hetkeksi helposti palata. Sen vuoksi se saattaa pysyä varsinaisesti pelilistalla pitkäänkin, mutta tuhannesosien viilausta tai harmaita hiuksia vaikeimmista radoista en todellakaan aio alkaa toteuttamaan. Jääköön se kyseisen genren ammattilaisille.
Kuvat: Giantbomb.com