Talvilomaa tuli vietettyä Itävallan Alpeilla ja blogi on pitänyt viimeaikoina aika isoa hiljaiseloa. Ei tässä kuitenkaan pelaamista ole kaikesta huolimatta lopetettu, joten aletaanpas purkamaan kertynyttä satoa.
Forza Horizon 2 julkaistiin jo viimevuoden lokakuussa, mutta peliä on nautittu pieninä annoksina pitkin talvea. Innostuin jo edellisestä ensimmäisestä osasta, mutta omalla kohdalla se jäi kuitenkin kokematta. Xbox Onen hankkimisen myötä ensimmäinen kunnon peli laitteelle olikin juuri Horizon 2. Ajopelit eivät ole lähellä sydäntä, mutta esimerkiksi GTA 5 laajoine vapaine alueineen ja kulkuvälineiden kirjo on mitä parhainta avoimenmaailman pelaamista. Huippuunsa viritetty ajopeli avoimessa maailmassa, joka ei ota itseään liian tosissaan onkin omiaan hyppäämään omaan tajuntaan räjäyttäen sen mahtipontisuudellaan. Jo pelkästään alkuintron katsominen Forza Horizon 2:ssa riittää nostattamaan huikean innon vauhtia ja vaarallisia tilanteita kohtaan.
Peli itsessään ei eroa kauheasti ensimmäisestä osasta. Kaikki on vain hienompaa, kauniimpaa, sulavampaa ja isompaa. Tekemistä pelissä on aivan älyttömän paljon, ja ainakin tuntuu siltä, että en ole päässyt alkua pidemmälle yhden ainoan mestaruuden voitettuani. Lisää kisoja ja autoja puskee kokoajan ja pienempiä tehtäviä tulee eteen jatkuvasti. Tekemistä siis löytyy ja haasteet ovat mukavan erilaisia.
Kilpa-ajo puolestaan ei ole kovinkaan ihmeellistä. Tiettyä rataa ajetaan joko pisteestä A ja maali on pisteessä B tai sama rata mennään useamman kierroksen verran. Parasta antia ovatkin erilaiset erikoistehtävät, joita löytyy pitkin isoa karttaa, joissa auto ja tehtävä on määrätty valmiiksi. Myös kilpa-ajot esimerkiksi junaa tai lentokonetta vastaan tuo kaivattua vaihtelua perus autokusien paremmuusmittelöihin.
Äänet ovat Horizon 2:ssa todella miellyttävät. Soundtrack on täynnä jokaiseen musiikkimakuun sopivaa musiikkia ja auton radion voi säätää haluamalleen kanavalle. Myös konepellin alla pauhaava moottori antaa oman silauksen tunnelmaan riippuen käytettävästä ajoneuvosta. Visuaalisuus on muutenkin karkkia ja peli on todella upea.
Avoimen maailman pelissä voi yksin seikkailla ja vain nauttia ajamisen riemusta. Yksi iso osa hauskuttaa on kuitenkin online mittelöt, jossa voidaan taistella muita pelaajia vastaan perinteisen kilpa-ajon lisäksi esimerkiksi ”haamuhipassa”. Eli yksi pelaaja vuorollaan on jahdattavana, ja sitä mitä pidempään onnistuu olemaan koskemattomana, niin ajan loputtua kerää isoimman pistepotin. Muutaman illan online testailujen jälkeen peli näyttää toimivan hyvin myös kavereiden kanssa.
Playground Games on onnistunut kaikessa siinä mitä peliltä odotin. Horizon 2 on peli jonka pariin palaa mielellään, kun haluaa heittää aivot narikkaan. Siinä onnistuu perinteinen kilpa-ajo, vapaasti kiitäminen 300 kilometrin tuntivauhtia pitkin valtateitä tai offroad maisemamatkailu maastureilla. Hotizon 2 on mielestäni jokaisen Xbox One konsolin omistajan ehdoton hankinta.
Thanks for writing such a great post. I really enjoyed reading that content.