Halo tuo varmasti monelle pintaan rikkaita muistoja ja suuria tunteita vuosien varrelta. Microsoftin ikoni Master Chief on seikkaillut jo Xboxin alkutaipaleelta lähtien. Omalla kohdalla hyppy myös Microsoftin kelkkaan tapahtui vasta Xbox 360:n myötä, joten Halo-sarja on ollut minulle täysin ennestään tuntematon. Xbox Onelle tuotu Halo: The Master Chief Collection onkin mitä upein kunnianosoitus ikonista sarjaa kohtaan, niin myös karhunpalvelus sarjan väliin jättäneille.
Kokoelmapaketti tuo ensimmäistä kertaa kaikki pääsarjan Halo-pelit samalle alustalle pelattavaksi. Alustan muutos ei tosin ole tullut ilmaiseksi ja siitä ovat myös pelaajat saaneet oman osansa etenkin julkaisun yhteydessä tapahtuneiden ongelmien vuoksi. Kampanjat ovat onneksi suurimmilta murheilta säästyneet, mutta moninpeli on kärsinyt pahasti. Onneksi omalla kohdalla kiinnostus on ollut puhtaasti kampanjan ja Halon tarinan kokemisessa. Entuudestaan olin jo kuullut, että nykypäivänä sarjan ensimmäiset osat eivät mitään kovin ihmeellistä tuo. Nehän ovat toimineet aikanaan suunnannäyttäjinä, joten kaikki sarjan alkutaipaleelta on jo kierrätetty moneen kertaan.
Co-op on kuitenkin se punainen lanka, joka jaksoi innostaa tutustumaan peleihin ja kun kumppaniksi löytyi Nelinpelin karvaköörin tirehtöörinäkin tunnettu Jason Ward, niin hauskanpito yhteispelillä oli taattu. Yhteinen matka alkaakin siis alun perin 2001 ja ehostettuna Anniversary painoksena 2011 julkaistulla Halo: Combat Evolved Anniversary -pelillä. Xbox Onella seikkailun voi kokea sen alkuperäisellä tyylille uskollisena, mutta ehostettu versio paranneltuine grafiikkoineen on oletuksena tarjolla. Kesken pelin nappia painamalla voi ihastella ehostusten tuomaa loistoa.
Ihmiskunta on häviämässä sotaa Covenant-nimistä muukalaisliittoumaa vastaan. Tarina alkaa päähenkilö Johnin, eli Master Chiefin aluksen loikalla valonnopeuteen. Alus päätyy valtavan renkaan läheisyyteen, joka lopulta paljastuu Halo-renkaaksi. Voimalliseksi aseeksi, jolla on valta tuhota kaikki elämä universumista. Master Chief on aikeissa käyttää asetta ihmiskunnan pelastamiseksi, mutta lopulta ymmärtää sen olevan avain koko universumin tuhoon, joten paras keino olisi tuhota rengas.
Pelimekaniikaltaan ensimmäinen Halo on varsin puuduttavaa nykypäivän pelejä pelanneelle. Vaikka Bungien luoma räiskintä onkin edelleen erittäin toimivaa, niin itseään toistavat pitkätkin taisteluputket syövät pahasti pelinautintoa. Toki osasin odottaa putkijuoksua taistelujen ja tarinaa eteenpäin vievien välipätkien vuorotanssina, mutta oikeasti moneen kertaan käytettävät samat paikat tuntuivat välillä todella tylsiltä.
Onneksi co-op pelastaa tylsistymiseltä ja etenkin, kun yltiöpäiseen haahuiluun ei ollut tarvetta Halo kampanjoita ennenkin pelanneen pelaajan kanssa. Hauskoja hetkiä ei vain voinut välttää kaiteeseen juuttuneista vihollisista tai tunteenpurkauksia vaikkapa vahingossa heitetyn kranaatin surmatessa molemmat pelaajat kerralla. Lisämausteen toivat myös pienet lisäpalkinnot, joita pystyi laittamaan aktiiviseksi ennen pelin alkua. Esimerkiksi tietynlaisten vihollisten päähän kohdistuneesta tappolaukauksesta tullut riemukkaat huudahdukset ja serpentiinisuihkut, jotka toivat äänichattiin molemmin puolin kuultuja naurun hörähdyksiä.
Hauskaa pelin parissa toki siis riittää ainakin yhteistyön merkeissä, mutta tarinaan syvällisesti ei co-op:n parissa pääse kovin hyvin käsiksi. Toki kaikki juonikuviot ja välipätkät tulevat pelin edetessä nähtäville, mutta toisen henkilön läsnäolo vie keskittymisen ainakin hetkittäin pois käytävästä dialogista. Halu kun on kova päästä jälleen eteenpäin räiskimään yhdessä ja ennen kaikkea nauttimaan siitä mitä uusittu, alun perin jo 2001 julkaistu peli voi vielä nykypelaajalle tarjota. Hauskaa ja toimivaa räiskintää uudella kuorrutuksella.