HayDay tulee taas!

Olen jo kahteen kertaan ”lopettanut” megahitti HayDayn pelaamisen, mutta jotenkin sitä tiensä aina löytää takaisin. Tosin tällä kertaa syyttävä sormi osoittaa vahvasti erästä henkilöä, mutta olen huomannut myös vanhoissa HayDay-porukoissa enemmänkin liikehdintää viimepäivinä. Uusi boomi taas alkamassa?
HayDay onkin uudistunut poissaolonaikana todella paljon, joten uudelle tulemiselle on varsin otollinen aika jälleen. Uusia rakennuksia on tullut mukaan sekä uusi tuotantolaitos pirtelökoneen voimin. Farmi on myös jälleen laajentunut, kuten myös kalastusalue lisätilan sekä saalisvalikoiman voimin.
Mielenkiintoisimmat uudistukset ovat kuitenkin tienristeyksen toiselle puolelle ilmestynyt talo ja vanha juna-asema. Talo on tuonut mukanaan Naapurustot, eli käytännössä kaveripiirille tarkoitetun ryhmän, johon voi kutsua omia Facebook ja GameCenter –kavereita. Toki voi liittyä myös avoimiin yhteisöihin. Naapuruston kesken avautuu mahdollisuus viestitellä tekstimuodossa ryhmän kanssa. Muutenhan kommunikointi pelin sisällä ei ole ollut tähän asti mahdollista.
Juna-asema puolestaan avaa kokonaan täysin uuden pelialueen, kuten kalastuspaikka teki aikoinaan. Nyt päästään rakentamaan omaa kaupunkia palveluineen. Juna kuljettaa kaupunkiin vierailijoita, ja heitä täytyy palvella. Alussa korjataan vanhoja rakennuksia ja rakennetaan kauppa sekä elokuvateatteri. Ensimmäiset vierailijat haluavat kauppaan, josta heille tarjotaan farmilla tuotettuja tuotteita. Kun ostosreissu on tehty, niin vierailija antaa palkkioksi jonkin harvinaisemman esineen, rahaa, kokemusta sekä uusia mainepisteitä, jotka ovat kaupunkipuolen kokemuspisteitä. Kaupunkia voi myös tulevaisuudessa laajentaa ja tehdä siitä täysin omannäköisen, kuten farmista. Varsin hitaalta tuntuu kaupungin kehitys ainakin aluksi, enkä ole rakennusten tai alueiden laajentamiseen tarkoitettuja uusia materiaaleja vielä onnistunut saamaan. Timantteja siis tuttuun tapaan vaadittaisiin asioiden nopeuttamiseksi.
Kenties paras uudistus löytyy kuitenkin asetusvalikosta, josta löytyy mahdollisuus asettaa timanttien käyttämistä rajoittava asetus päälle. Useita kertoja on tullut Haydayn kanssa vahingossa käytettyä timantteja esimerkiksi vehnän nopeaan kasvattamiseen. Nyt tähän tarjotaan helpotusta kaksoispainallus vaatimalla. Erittäin tervetullut juttu, jota olen toivonut jo Haydayn alusta lähtien.
Saa nähdä kuinka kauan tällä kertaa jaksaa. Tekemistä ainakin piisaa nyt peräti kolmen eri alueen voimin, johon keskittää huomio vuorotellen. Alla vielä Supercellin kaupunkipäivityksen traileri sekä opetusvideo. Kaupunki vaatii tason 34 farmin, jotta juna-aseman voi kunnostaa.