Muutama vuosi sitten Ubisoft kohautti E3-messuilla, kun Watch Dogs hakkerointipeli julkaistiin. Ei välttämättä kauhean moni arvannut, että into laantuisi useampien myöhästelyjen sekä graafisen loiston laskettua sen kuuluisan lehmänhännän tavoin julkaisun lähestyessä. Tosin ennakkomyyntiin ennakkokohu ei näyttänyt juurikaan vaikuttavan vaan ennätyksiä ainakin Ubisoftin pelien osalta murskattiin.
Itse en hypejunaan koskaan lähtenyt, enkä kahden vuoden takaisen esittelyn jälkeen kovinkaan montaa videota pelistä katsonut. Peli kiinnosti kokoajan lähinnä teemansa vuoksi, eikä ennakkotilauksen peruminen oikeasti käynyt mielessä kertaakaan.
Kyllähän peli lopulta ihan hyvältä näyttää, mutta ei kyseessä mitään todellista uuden sukupolven herkkua ole. Pelimoottori yskii välillä, vaikka ruudulla olisi vain oma ajoneuvo ja pelasin pelin kuitenkin PS4:lla. GTA 5 nosti riman avoimen maailman ajopeleissä hurjan korkealle ja se tehtiin vanhan sukupolven ehdoilla. Watch Dogs olisi siis todella pitänyt pystyä parempaan, mutta tällä kertaa Ubisoft ei siihen pysty. Vanhojen konsolien rasite ilmeisesti on liian suuri?
Ei peli kuitenkaan huono ole ja graafinen loistamattomuus on vain pieni osa. Itse idea hakkerimaailmasta ja tietoverkkojen hyödyntämisestä on todella mielenkiintoinen. Päähenkilömme on Aiden Pearce ja hänen tärkein ase älypuhelin. Puhelimen avulla Aiden voi hallinnoida koko kaupunkia ja yrittää saada selville menneisyyttä kalvavan tragedian syyt.
Jokainen vastaantulija kantaa nykyään tietysti myös matkapuhelinta ja nehän ovat yhteydessä tietoverkkoon, eli myös hakkeroitavissa. Puheluita voi kuunnella ja sähköposti- sekä tekstiviestikeskusteluja lukea. JOKAISESTA kadulla vastaan tulevasta henkilöstä on myös henkilöllisyys tiedossa ja jonkinlaista informaatiota saatavilla. Onkin hieman karmivaa, kun tietoa on niin valtavasti. Haluaisitko oikeassa elämässä tietää, että vastaan juuri kävellyt henkilö tienaa miljoonia vuodessa, on etsintäkuulutettu linnakundi tai harrastaa alushousujen keräilyä?
Puhelimen kautta hakkerointi on myös iso osa pelimekaniikkaa. Sillä pääsee tietoverkkoja pitkin kulkemaan esimerkiksi rakennuksen sisälle ja valvontakameralta toiselle, jolloin niiden kautta avautuu kaukanakin pelaajasta olevia kohteita. Tämä onkin tärkeässä roolissa vaikka Aidenilta luonnistuu toki pyssysankarinakin oleminen. Vihollisten vartiointia on kuitenkin hauska harventaa huomaamattomasti esimerkiksi räjäyttämällä valvontakameran kautta nähdyn kaasuputken vartijan kävellessä sen ohi.
Hakkerointi toimii myös auton ratissa apukeinona karistaa ei niin toivottuja vieraita kannoilta. Liikennevalot, vesiputket, sillat ja tiepollarit ovat Aidenin puhelimen ulottuvilla vain napin painalluksella. Pelattavuus on kohdallaan vaikka auton ratissa tuntuma onkin pitkään hukassa. Autot tuntuvat jotenkin levottomilta. Homma kuitenkin sujuu ja onnistuneiden hakkerointien jälkeen on ilo katsoa takana ryttyyn menevää peltiä lyhyen hidastuspätkän saattelemana.
Idea ja puitteet hienon Chicagon kaupungin ja sen ympärillä ovat siis kohdallaan. Tarina ei kuitenkaan etene kovinkaan jouhevasti. Se on erittäin vahvasti tunteisiin vetoava, mutta Aidenia pompotetaan suuntaan jos toiseen kuin räsynukkea, eikä Aiden itse päähahmona ole mitenkään mielenkiintoinen. Otteessaan se kaikesta huolimatta pitää, mutta päätehtävien varsin runsas määrä pitkitettyine siirtymisineen aina kaupungin toiselta laidalta toiselle puolelle alkaa välillä todenteolla tympimään. Pääsääntöisesti tehtävät ovat myös aina sitä samaa. Siirrytään paikkaan A, soluttaudutaan tietoverkkoja pitkin ja avataan reitti kohteeseen B. Pakomatkalla karistellaan takaa-ajajia, jonka jälkeen käydään tarinaa eteenpäin vieviä keskusteluja.
Watch Dogs tuntuu enemmänkin isolta demolta. Siinä on valtavasti uudenlaista tekemistä, mutta erittäin vanhassa tai jopa vanhentuneessa muotissa. Nyt eletään kuitenkin GTA 5 –pelin jälkeistä aikaa, eikä Watch Dogs yllä Rockstarin mestariteoksen tasolle. Watch Dogs on kuitenkin todennäköisesti ja kenties toivottavasti vielä hiomaton timantti. Nyt on näytetty sekä kokeiltu ja kenties Watch Dogs 2 on jälleen sitä mitä ensimmäisen olisi pitänyt olla. Aivan kuten Assassin’s Creed –sarjan kanssa pääsi käymään.
