Musiikkitalossa musiikkia

Viimeviikon perjantaina Helsingissä koettiin jotain historiallista, kun ensimmäistä kertaa Musiikkitalossa kuultiin pelimusiikkia. Aikaisemmin Turussa kuulemani konsertti nosti odotuksia muitakin suomessa kuultavia konsertteja kohtaan. Onhan tänä vuonna jo kolme isompaa konserttia tarjolla eripuolilla maata.

Isoissa konserteissa on tullut käytyä pitkin Eurooppaa, mutta Helsingin konsertin erikoisuutena oli suomalainen pelimusiikki. Tämä tarkoitti lähinnä mobiilipelejä ja esimerkiksi Trinen musiikki loisti poissaolollaan.

Kenties musiikkivalinnat eivät jo hieman varttuneemmalle pelaajalle oikein iskeneet, joten konsertti jäi todella vaisuksi. Kestoltaan konsertti oli reilun tunnin, eikä missään vaiheessa tullut sellaista mahtipontista fiilistä, jonka on tottunut kokemaan tuttujen pelisarjojen kappaleiden orkesteriversioita kuunnellessa.

Varsin tylsistä kappalevalintojen joukkoon oli eksynyt myös täysin pelimusiikin ulkopuolisia kappaleita. Vai mistä pelistä ovat kappaleet Dance Macabre sekä Yö autiolla vuorella? En kerta kaikkiaan ymmärrä miksi pelimusiikkikonserttiin täytyy tuoda muuta, kuin peleistä tuttua musiikkia. Nämä olivat vieläpä koko konsertin pisimpiin kuuluvia kappaleita.

Perheitä oli todella paljon ja vaikka lasten tuominen kulttuuria ja musiikkia kuuntelemaan on tavallaan hieno asia, niin ei nyt pakottaa tartteisi. Miksi ne pienet täytyy vanhempien mukaan raahata, jos eivät edes jaksa istua puolta tuntia paikallaan? Oma kuuntelu ainakin kärsi ikävästi, kun viereisellä penkillä äiti yritti jatkuvasti rauhoitella kahta poikaa, jotka eivät olisi jaksaneet istua paria kappaletta pidempään.

Kaikesta huolimatta myös iloisia asioita konsertista löytyi. Supernautsin kappale oli todella pirteä, enkä ole ennen kovaäänisen käyttöä sinfoniaorkesterin arsenaalissa kuullut. Myös Alan Waken 10 minuuttinen oli erittäin mukavaa kuultavaa.

Kovin riemukasta kuvaa konsertti ei kuitenkaan jättänyt mikä on todella sääli. Olisin halunnut nauttia Musiikkitalossa hienosta esityksestä, mutta tällaisena tunnelma jäi todella vaisuksi, vaikka juontajat muuta yrittivätkin väittää.

Syyskuussa päästään Tampereelle vähän tutumman musiikin pariin, joten toivottavasti siellä konserttitalo halkeaa liitoksistaan lopuksi!