Nyt se on sitten ohi. Kiitos nykypelien ei kuitenkaan kovin pitkäksi aikaa….
Kulunut kuukausi on tullut aika tiiviisti vietettyä sohvalla FFXIII-2:sta pelaillen. Mainio peli kyseessä ja sarjan uskollisena fanina täytyi heti uuteen tulokkaaseen tarttua kiinni. Edellinen osa sai valtaisaa kritiikkiä putkisuudestaan. Itseäni tämä ei haitannut millään tavalla, sillä viihdyin loistavasti pelin parissa. Siitäkin tuli aikanaan hankittua kaikki PS3:n Trophyt, johon kului aikaa 98 tuntia. Tarina oli muistaakseni ohi alle 50 tunnin hujakoilla.
FF 13 sarjan maailma ja pelimekaniikka on yksi niistä asioista mistä todella pidän. Kaikki tutut jutut ovat edelleen mukana. Auto-Battle ominaisuus on kätevä helpoissa taisteluissa, jossa haluaa vain edetä eteenpäin. Kuitenkin mahdollisuus vaativampaan taktikointiin ja taistelujen suunnitteluun on olemassa valikoista valittavien kykyjen ansiosta. Myös tuttu Paradigm Deck, hahmojen roolien vaihtosysteemi on edelleen mukana. SquareEnix on selvästi kuunnellut fanien palautetta ja edellisen osan puutteet (ne puutteet mitä nyt muiden mielestä oli) on isolta osalta korjattu.
FFXIII-2:n tarina jatkaa käytännössä suoraan edellisosan jälkeisiä tapahtumia. Tapahtumia toki alussa taustoitetaan, mutta edellisen osan pelaaminen on kyllä tässä tapauksessa erittäin suotavaa. 3 vuotta on kulunut siitä kun ihmisten leijuva paratiisi Cacoon oli pudota Grand Pulseen. Fang ja Vanille uhrautuivat, muuttumalla kristallipilariksi pelastaen Cacoonin ja sen alla olevan maailman tuholta. Edellisen osan tutut henkilöt ovat mukana, mutta tarina keskittyy lähinnä seuraamaan Serahia hänen matkallaan ajan halki etsimään edellisen osan lopussa kadonnutta Lightning siskoa. Lightning on päätynyt aikajanan äärilaidalle taistelemaan Caius Balladia vastaan. Taistelua nähdään heti alussa, joka koko pelin lailla on erittäin upeata visualista katseltavaa. Serah saa mukaansa Lightningin tulevaisuudesta lähettämän Noelin, joka haluaa Sarahin kanssa palauttamaan vääristyneen ja pirstaloituneen aikajanan taas oikeaksi. Kaksikko onkin yksi hienoimmista pelimaailman pareista, joiden matkaa on tullut pelatessa seurattua. Molemmilla on oma päämäärä, mutta sama tavoite, jonka eteen haluaa edetä.
 |
| Mog on pelin iloinen ja hauska hahmo, kupo! |
Tarinankerronta on mielestäni todella onnistunut ja mielenkiintoinen. Käytännössä kokoajan haluaa tietää mitä seuraavaksi tapahtuu tai oikeastaan mitä kaiken kaikkiaan on tapahtunut. Pelissä mukana oleva aikamatkustus on todellinen tutkimuspelaajan unelma. Vuosisatojen mittaisia aikaeroja käytetään hyväksi tarinaa, sivujuonia ja tehtäviä tehdessä. Mahdollisuus matkustaa eri aikakausien välillä onkin pelin yksi ehdottomista vahvuuksista. Samalla se on kuitenkin yksi iso heikko kohta. Vaikka pelissä on paljon tutkimista, niin käytännössä samoilla alueilla juostaan jatkuvasti. Eri aikakausien ero ei loppupeleissä ole kovinkaan suuri ympäröivään maailmaan. Jos vuonna 10 jossain on alue tutkittavana, niin kartalla saattaa näyttää muitakin alueita, mutta niihin ei syystä tai toisesta vielä pääse. Samaa karttaa käytetään, kun päästään matkustamaan 200 vuotta taaksepäin, jolloin olikin valtaisa lumimyrsky. Lumi tietysti muuttaa maisemaa, mutta itse kartta ei juuri eroa. Ainoastaan lisää tutkittavia alueita on saattanut ilmestyä, jolloin pääsee kartan sekä tehtävän tekemisessä eteenpäin. Uskoisin tämän olevan yksi kritiikin lähde. Ikävimmillään tilanne on alueissa, joissa käydään jopa neljä viisi kertaa samalla kartalla, mutta eri ajassa. Minua se ei kuitenkaan juuri haittaa, kuten ei edellisen osan putkijuoksukaan. Samojen alueiden tutkiminen ei välttämättä pitkällä juoksulla ole kovinkaan mielekästä, mutta helpottaa ainakin muistamaan missä mikäkin paikka mahtaa olla. Lisäksi kaikkea ei ole pakko käydä läpi, jos haluaa vain tarinassa edetä.
Tuttuun tapaan FF 13-2 on kuitenkin niin täynnä kaikenlaisia salaisuuksia, esineitä ja henkilöitä jodein löytämiseen joko tulee käyttää tuhottomasti tunteja sekä turhaa juoksemista tai katsoa oppaasta. Itse päädyin jälkimmäiseen. Tarinaosuutta seurasin ihan vain pelaamalla, mutta aina hetkittäin tarkastelin strategiaoppaan kyseisen alueen kartasta, missä mahdollisesti piilotettuja esineitä mahtaa sijaita. Joidenkin mielestä varmasti tämä on huijausta ja tuhoaa peli-iloa, mutta ei minun kohdalla. Se on loistava tapa saada seurattua upea ja miellyttävää tarinaa stressaamatta ja kuluttamatta turhaan aikaa siihen, että löytäisin sen yhden tietyn aarteen jostain. Myös lopussa kaikkien trophyjen ja piilotettujen salaisuuksien etsiminen sujui kätevästi kirjan oppaiden avulla. Varsinainen etsintä ja taisteluthan on suoritettava itse, mikä on minulle se karkki kipossa.
Tarinaan jatko-osassa meni aikaa noin 45h ja 100 % Trophyjen keräämisen kanssa 60h. Aivan täydellinen tallennukseni ei ole, koska esimerkiksi kaikkia aseita en kerännyt, koska ei ollut tarvetta. Pelin vaikeusaste Normal (korkein) on suhteellisen helppo. Vaikeimpiin vastuksiin toki joutuu taktiikat miettimään ja hahmojen roolien saaminen maksimitasolle helpottaa huomattavasti. Itsellä ei pelatessa ollut lainkaan suuria vaikeuksia vihollisia kohdatessa. Muutaman yrityksen ja satunnaisen äkkikuoleman jälkeen pelin kaikki monsterit sain kaadettua, joka vaadittiin yhteen trophyn saamiseen sekä secret endingin näkemiseen.
Toinen omaani vaikkakaan ei varmasti kakkien mieltä lämmittävä asia on, että 13-2:ssa on vain kaksi pelattavaa hahmoa. Sarah ja Noel ovat alusta loppuun mukana eikä muita liity joukkoon. Itse pidän tästä, ettei tarvitse jatkuvasti olla kehittämässä uusia hahmoja vaan voi koko pelin ajan täysillä keskittyä näihin kahteen hahmoon. Oman mukavan lisäyksen tuovat pokemon tyyliin kerättävät monsterit, joita voi liittää kerrallaan yhden ryhmään mukaan. Monstereita pystyy myös kehittämään erilaisilla taisteluista tipahtavilla tavaroilla ja niiden kyvyt on luokiteltu monsterin roolin mukaan.
Minipelejäkin on tarjolla erilaisia ja ongelmanratkaisua löytyy myös. Suosikkini olivat kellotauluun osoitetut erilaiset numerot, jotka piti saada katoamaan astumalla päälle, jolloin viisarit siirtyivät numeron osoittaman verran molempiin suuntiin lähtöpaikasta. Jos viisarin pysähtyessä ei ollut numeroa kummassakaan viisarissa, niin joutui aloittamaan alusta. Välillä sai todenteolla miettiä ja laskeskella kuinka viisarit oikein tulevat liikkumaan.
Pieniä ongelmiakin kuitenkin löytyy. Varsinaisesti huonoa en kovin paljon löydä, mutta pikemminkin ärsyttäviä. Akun loppuminen ohjaimesta ei pysäytä peliä vaan se jatkaa esimerkiksi kesken taistelun. Eikö olisi parempi, että jos ohjain menettää yhteyden konsoliin peli menee pause tilaan? Näkymättömiä seiniä on joka puolella, kun haluaisi oikaista hyppäämällä reunalta alas. Se ei kuitenkaan onnistu kuin erikseen määritellyillä kohdilla vaikka hahmo pystyykin hyppäämään korkealle ilmaan kaiteen yläpuolelle. Viimeisimpinä asioina jouduin etsimään väliin jääneitä monstereita. Kun piti paikasta A päästä paikkaan B, niin välissä tulee jos jonkinlaista taistelua, mitkä ovat ohi sekunneissa. Täysin turhia, mutta tyhjästä esiin spawnaavia vihollisia ei aina voi millään väistää. Tämä onkin yksi muutos FFXIII:n verrattuna. Viholliset eivät ole enää kartalla näkyvissä erikoispomoja lukuun ottamatta, vaan ne syntyvät tyhjästä pelaajan eteen. Yleensä vihollisten ohi voi halutessaan vain juosta, jolloin ne katoavat, mutta tietyn tyyppiset eivät päästä pelaajaa pakoon.
Entä kuka ihme keksi laittaa peliin kolikkopelin, josta ei ole käytännössä mitään muuta iloa kuin yhden fragmentin saaminen? Jätin ohjaimen pariksi tunnuksi sohvan kulmalle ja auto-playn voimin sai voittoja kerättyä 7777 coinsin edestä, joka tähän suoritukseen vaaditaan. Täysin turhaa ja hyödytöntä ajan tuhlaamista. Täytyy kyllä sanoa, että petyin myös tarinan loppuun. SPOILER WARNING! 😀 Niin tylsältä kuin onnellinen loppu tuntuukin niin ”To be continued” olisi voinut jäädä tulematta. Todellinen WTF olotila pelin jälkeen. Secret ending hieman taustoitti mitä tapahtui, mutta ei sen enempää. Lisäsisältö tulossa ja kenties ihan XIII-3? Ei tietysti välttämättä olisi huono asia, koska todella pidän 13 maailmasta ja pelimekaniikasta. Pahennusta loppu aiheuttikin vain siksi, että kaiken kokeneen jälkeen olisi halunnut onnellisen lopun ja rauhan.
Nykyisin DLC:tä tulee peleihin eikä FFXIII-2 tule olemaan poikkeus. Ensimmäiseen osaan lisäsisältö ei tullut, mutta eiköhän nyt sivuun jääneiden henkilöiden tarinaa kerrota ladattavalla sisällöllä. Kenties myös itse päätarina saa jo piankin jatkoa. Ensimmäistä kertaa varmaan jopa päädyn ostamaan uutta sisältöä vanhaan peliin. Toivottavasti ei tarvitse kauhan kauan odottaa….
Musiikki pelissä on varsin mielyisää, muutamia raskaampia biisejä lukuunottamatta. Jopa liian raskaaksi ja hevy tyyliin on mielestäni sarjan musiikkia tuotu, mutta toki suurin osa sopii erinomaisesti pelin tunnelmaan ja tilanteeseen. Ensimmäisen taistelun alkaessa hieman pisti korvaan battle musiikki, mutta nopeasti siihen tottui.
Alkutietojen perusteella odotin pelin olevan hyvä ja sellainen se olikin ja jopa parempi. Ehdottomasti yksi koko sarjan historian parhaista peleistä, enkä missään vaiheessa kyllästynyt pelaamaan vaan määrätietoisesti halusin edetä loppuun asti ja sen ohi.