Rautatieyhtiö VR alkaa olla mediassa ja ihmisten mielissä jo varsinainen vitsi. Ennen niin täsmällinen ja toimiva yhtiö on kenties liikelaitostumisen myötä menettänyt asemaansa täsmällisenä ja luotettavana kulkupelinä. Maailmalta katsottunahan junat ovat ilmeisesti edelleen ajoissa, mutta täsmällisyyteen ja ajoissa olevaan junaan tottunut suomalainen ei voi ymmärtää miten talvi, tuuli, sade ja jopa aurinko voi kerta toisensa jälkeen yllättää VR:n?
Usko junia kohtaan alkoi jo palautua, kun uutisissakin oli puhetta, että VR on talven aikana parantanut huomattavastikin aikatauluissa pysymistä verrattuna viimetalveen. Muutaman kerran Mikkeliin junalla suunnanneena talven aikana juna on ollut ajoissa tai lähes ajoissa oikeastaan joka kerta. Nyt kuitenkin tuli iso särö tähän tilastoon.
Keskiviikkona oli tarkoitus lähteä junalla kohti Mikkeliä. 16:12 oli merkattu lähtöajaksi, mutta viitisen minuuttia ennen lähtöaikaa juna ei ollut edes ilmoitetulla lähtölaiturilla. Tuli tieto että viivästyy ja lähtö 16:30.
Tästä alkoi kuitenkin 10 min välein tapahtuva lähdön siirtyminen. Noin 16:30 ilmoitettiin, että lähtö olisi 16:40…
…ja hetken päästä 16:50…
… 17:00…
…17:10.
Lopulta helpottava tieto saapui ja juna lipui lähtöraiteelle noin 17:13. Lähtö kuitenkin onnistui vasta 17:20 tienoilla.
Eniten tässä ärsyttää se, ettei voitu ilmoittaa kerralla esimerkiksi tunnin myöhästymisestä. Miksi ihmeessä 10 min välein täytyy lisätä 10 min aikaa? Luulisi että on tiedossa ainakin 30 min tarkkuudella, koska se juna sieltä huoltolaiturilta saadaan asemalle.
Matkan aikana myöhässä oleva juna tietysti joutuu odottelemaan muista junista tulevia matkustajia sekä väistämään vastaan tulevia. Perillä Mikkelissä oltiikin vasta 20:40 aikoihin, kun alunperin tarkoitus oli olla 19:00. Tein heti seuraavana päivän korvaushakemuksen. VR:n sivujen mukaan korvausta voi hakea, jos juna on myöhässä yli 60 min. Reilu 30e hintaisesta lipusta hakemuksen automaattisen arvion mukaan tulee korvausta noin 8e. Onkohan se sitten sopiva korvaus? Itselläni ei tosin muita kuluja tämän suhteen tullut, eikä ollut vaihtoja tiedossa, joten muunlaista haittaa kuin reilu tunnin menetys illasta oli ainut haitta. Muilla varmasti oli asiat paljon pahemmin. Toisaalta jos olisi ollut sen reilu 20 min enemmän myöhässä, niin korvausta olisi voinut hakea yli 120 min vaihtoehdolla, jolloin korvaus olisi ollut kaksinkertainen. Perille kuitenkin päästiin ja onnellinen viikonloppu takana! 🙂
Pelaamisesta
Pelaamisen suhteen olisi taas kiireitä tiedossa. Tällä viikolla sain Final Fantasy XIII-2:n pelattua läpi, mutta tietääkseni keskiviikkona julkaistiin jo lisäosa. Sen voisi varmaan seuraavaksi ostaa ja pelata, niin pääsee tutustumaan DLC:n ihmeelliseen maailmaan. Uusin Assassin’s Creed olisi myös kesken. Onneksi AC3 julkaistaan vasta lokakuussa, joten aikaa on! Postissa nimittäin saapui seuraava kiinnostava roolipeli The Last Story, jossa on musiikkia maineikkaalta Nobue Uematsulta! Odotan innolla niin musiikkeja, kuin peliäkin. Lisäksi tulevalla viikolla on vihdoin tulossa PS3:n storeen suomalaisen studion kehittämä Trine 2, jota olenkin kovasti myös odotellut. Tekemistä siis riittää illoiksi. 🙂