Suomalaisen Rovio studion tekemä Angry Birds sai tänään jatkoa uuden Angry Birds Space pelin myötä. Samaan aikaan useille eri alustoille julkaistu Space on ainakain iPhonen App Storessa kohonnut jo top25 sovellusten kärkipaikalle.
Angry Birds sarjan tuorein osa on kokenut ison muutoksen. Perus pelimekaniikka on tuttu aikaisemmista osista, mutta avaruus tuo uusia ulottuvuuksia pelaamiseen. Vihaisia lintuja ammutaan edelleen ritsasta, mutta nyt avaruuden halki. Yleensä kohde on jonkin pienen kuun päällä, joka aiheuttaa ympärilleen painovoiman. Painovoiman vaikutusalue on näkyvillä, jolloin sen vaikutusta on helpompi arvioida. Ritsassa olevasta linnusta lähtee myös katkoviiva, joka näyttää alun tulevasta lentoradasta. Myös painottomuus on mukana. Esimerkiksi kentän sivussa olevaan asteroidin vieressä voidaan räjäyttää pommilintu, jolloin asteroidi singahtaa eteenpäin tuhoten tavaraa tieltään.
Alussa tasot ovat varsin yksinkertaisia, jossa tutustutaan uuteen peliympäristöön. Tasot muuttuvat kuitenkin haastavammiksi kokoajan ja näyttävät olevan jopa erittäin haastavia, mitä pidemmälle pääsee. 3 tähden metsästys on muutaman tason osalta jo pelkästään ensimmäisen kentän viimeisissä tasoissa ollut todella työn takana.
Pelimekaniikka toimii hienosti ja painottomuus sekä painovoiman kanssa leikkiminen tuovat kaivattua uutta Angry Birds sarjaan. Itse olen pelannut iPhonella ainoastaan Angry Birds Seasons peliä ja siihen päivittyviä kenttiä. Chome selaimella on tullut alkuperäistä Angry Birds peliä pelattua sekä vähän PS3:lla. Muuten en ole esimerkiksi Rio osaan tutustunut. Omalla kohdalla alkoi olla jo kyllästymistä pelkästään Seasons sessioiden jälkeen, kun kaikista sai kerättyä kentistä 3 tähteä sekä Eagle sulat. Space osan muutokset ovatkin siis todella tervetulleita. Edelleen 0,79 € hintainen peli tuntuisi saaneen kaivatun uuden tuulahduksen avaruudesta ja taattua hupia on ollut ainakin ensimmäisen kentän tasot, joista tuli kaikista 3 tähteä jo napsittua. Pelistä näyttäisi löytyvän kenttiä vielä 2 planeetan verran eli 60 tasoa, eli kaiken kaikkiaan 90 tasoa pelattavaa + kultamunien metsästys. Harmikseni huomasin että täysituhon metsästys Eagle ei ole enää lisäpeli jonka voi ostaa, vaan yrityskertoja myydään Add-in periaatteella. Harmi, koska tähän leikkiin en lähde. Yrityksiä voi vaatia jokin kenttä varmaan sata, ennekuin täysituho onnistuu 100 %, joten kalliiksi kävisi. Pelattavaa kuitenkin löytyy tähtien metsästyksestä, joten ei sitä muuta hetkeen edes kaipaa.
Angry Birds Spacen kaksi ensimmäistä kenttää ja NASA:n sponsorointi |
Uusia lintujakin on saatu mukaan samalla kun vanhat tutut on kokeneet pientä kohennusta. Jäälintu pystyy haurastuttamaan materiaalia ja tutkan tarkkuudella ohjautuva laserlintu ampaisee suoraan sinne, minne on pyydetty. Video esittelyt linnuista ovat koottuna samalle sivulle esimerkiksi pelaajalehti.comsta.
Peli vaatiikin aikaisempaa enemmän tarkkuutta. iPhonella ohjattavuus kärsii hieman, kun täytyisi olla erittäin tarkkana linnun lähdöstä ritsasta. Kun sormen vapauttaa ruudulla tähtäyksen jälkeen, niin joskus tähtäys muuttuu millin pari. Tämä voi olla ikävästi ratkaisevaa siinä mielessä, ettei lintua saa sinne minne olisi halunnut. iPadilla varmaan homma toimii hieman helpommin, kun on isompi ruutu. Täytynee varmaan tutustua, kun sen uuden iPadin joskus saa suomeen asti ja kotiin 🙂
Pistejono auttaa tähtäyksessä. |