Dishonored



Arkane Studioisin tekemä Dishonored päätyi odotuslistalle heti ensimmäisestä traileristaan lähtien. Lupaava peli onnistuu myös hienosti täyttämään siihen kohdistuvat varovaiset odotukset.
Tarina lähtee käyntiin Corvon saavuttua matkaltaan takaisin Gristolin valtakuntaan, jossa hän toimii kuningattaren henkivartijana. Corvo lavastetaan kuningattaren murhaajaksi ja vangitaan. Samalla kruununprinsessa Emily kidnapataan. Vankilassa teloitusta odottava Corvo saa selliin ”ystävältä” toimituksen, jonka avulla on tarkoitus paeta, löytää ”ystävät” ja aloittaa heidän suunnitelmansa avulla pelastaa valtakunnan nykyinen oikea hallitsija, puhdistaa Corvon nimi ja kostaa lavastukseen syyllistyneille.

Pääsääntöisesti homma toimii niin, että Corvo saa tehtävän tappaa seuraava kohde, eli Corvon tulee päästä jollain keinolla kohteen luokse, suorittaa tehtävä ja päästä karkuun. Hommaa mutkistaa lukuisat vartijat, tekniset esteet kuten sähköseinät ja ruton kourissa kamppailevan valtakunnan tartunnan saaneet ihmiset, kuin myös valtavat rottalaumat.
Hauskuus alkaa jo pelin alkupuolella kun Corvo saa käyttöönsä erilaisia apuvälineitä, kuten esimerkiksi aseen, jousen ja taikavoimia. Kohteiden luokse on mahdollista mennä teräasetta apuna käyttäen, varjoista hiljaa vartioita murhaten tai salakavalasti näkymättömänä pysyttelen ja vain tainnuttaen vartijat. Pelityylin valinta on pelaajasta kiinni ja osittain se myös vaikuttaa tapahtumiin. Kaupungissa alkaa sekasorto kukoistaa, mitä vähemmän vartijoita säilyy hengissä. Itse olin hiiviskelijä ja yritin tappaa mahdollisimman vähän vartijoita ja löytää reittejä heidän ohi. Dishonored tekee sen mitä odotin Deus Ex: Human Revolutions peliltä. Antaa mahdollisuuden valita täysin mitä kautta ja millä tavalla tehtävät haluaa suorittaa.
Erityisesti taikavoimat tuovat peliin uutta ulottuvuutta. Corvo voi taikavoimien avulla helposti siirtyä paikasta toiseen tietyn matkan verran tai vaikkapa ottaa rotan, kalan, jopa ihmisen mielen haltuun ja näin liikkua huomaamattomasti. Kenttäsuunnittelu on onnistunutta ja matkalta löytyy myös paljon erilaisia pieniä sivutehtäviä, joita voi halutessaan tehdä ja löytää varustusta parantavia tavaroita.
Ulkomuodoltaan Dishonored on ehkä hieman viimeistelemätön ja osittain karu, mutta maalauksellinen ja rujo ulkoasu sopii täydellisesti Dishonoredin maailmaan ja tunnelmaan. Homma vedetään tietyltä osin varsin överiksi, kuten esineitä löytävän elävän sydämen tai maailmaa pyörittävän valasöljyn osalta. Kyllä, kaupunki pyörii siis valaista saatavalla öljyllä ja kiinnostunut pelaaja saa tämän taustoista varsin paljon lisää infoa lukemalla siellä täällä olevia kirjoja ja lappusia. Kaupunki tuntuu toisaalta erittäin elävältä sen ongelmista huolimatta ja jokaisella hamolla tuntuu olevan oma tarinansa ja persoonallisuutensa kasvonpiirteitä myöten.
Dishonoredista ei juuri pahaa sanottavaa keksi. Se on kiistatta tämän vuoden yksi parhaista peleistä ja mielestäni hiiviskelygenreä rakastavana, oman lajityyppinsä ehdotonta eliittiä. Usein luovun peleistä kun ne on pelattu ja siirryn seuraavaan, mutta Dishonored jää hyllyyn odottamaan uutta läpipeluukertaa.