Samsung Galaxy S3



Uusi tekniikka kiinnostaa aina ja usein laitteiden kanssa tekee mieli saada heti itselle uusin tuote. Vaikka nykyisessä puhelimessa ei ole sinällään mitään vikaa, niin jatkuvasti etsii uutta ja hienompaa vaihtoehtoa. Onneksi nykyään on oppinut ensin tutkailemaan ja odottamaan, ennen ostopäätöksen tekoa.

Työn puolesta sain Samsung Galaxy S3 puhelimen hyppysiin, joten täytyihän sitä hieman kokeilla. Vain päivän ehdin laitteen kanssa leikkiä ja vertailla omaan iPhone 4S puhelimeen.
Koko on luonnollisesti ensimmäinen asia minkä tuntee. Kapula on järkyttävän iso. Ensin ajattelee, ettei yhdellä kädellä pysty laitetta edes pitämään, mutta lopulta käyttökin jotenkuten onnistuu. Ison näytön jokaista kohtaa vain peukalolla on kuitenkin mahdoton yrittää tavoittaa. Ulkomuoto ei kuitenkaan miellytä omaa silmää. Puhelin on paitsi koon puolesta varsinainen möhkäle, niin myös muodot ovat omaan silmään varsin epämiellyttävät. Toki iPhonea tulee usein käytettyä kahdella kädellä, mutta toisinaan myös vain yhdellä kädellä. Se myös mahtuu mukavammin taskuun kuin iso S3 vaikka painon puolesta ollaankin tasoissa. S3 on isoksi puhelimeksi erittäin kevyt.
Toinen silmään pistävä on näyttö. Aluksi se vaikuttaa varsin hyvältä ja hienolta, mutta hetken katsellessa huomaa, että värit ovat todella luonnottomat. Todella kirkkaat ja etenkin vihreä korostuu liioitellusti. Tuntuma on kuitenkin hyvä näytön pinnalla ja lasin jatkuminen reunoihin asti on mukava tunne.
Samsungin viritys Androidista myös yllätti positiivisesti vaikka totuttelua se todella vaatii. Tavallaan pidän etunäytöstä, josta saa erilaista infoa interaktiivisuudella ja sen voi räätälöidä itselleen sopivaksi. Toisaalta taas itse sovellusten löytyminen oman ohjelman takaa tuntuu oudolta, kun on tottunut käyttämään iLuuria. Olen vähän kahden vaiheilla haluaisinko puhelimeen iPhonen tapaan sovellukset omina ikoneina riviriville vai elävän näytön, johon useat sovellukset tuovat tietoa ja tarvittaessa muihin pääsee käsiksi valikoista.
Useat kauppapaikat myös kummastuttavat. Samsung Apps löytyy sekä Googlen Play-kauppa. Puhelin haluaa jatkuvasti myös tunnuksia sekä Googleen, että Samsung Accountiin. Tarvitsen siis kahdet tunnukset, jotta puhelinta voi oikeasti käyttää? Ei kovin helppokäyttöistä.
Kamera tuntui olevan samaa tasoa iPhone 4S:n kanssa. En ainakaan mitään erikoisia eroja löytänyt.
Nopean testin perusteella pystyin toteamaan, ettei Samsungin Android olisi minulle sopiva laite. Se toki yllätti joillain osa-alueilta. Etenkin Anrdoid järjestelmänä on varsin mielenkiintoinen.
Kuitenkin itse puhelin on aivan liian iso, ylikorostuvat värit ja sekoilu eri tunnusten kanssa puhelimen käyttöönotossa eivät innosta kyseisen puhelimen hankintaan. Jatkuvat uutiset Googlen kauppapaikan haittaohjelmamääristä ei myöskään nosta innostusta. Totutusta on vaikea luopua, joten saa olla aika mullistavaa tiedossa, jotta Applen puhelimesta luovun. Jo pelkästään sille ostettujen ohjelmien määrä alkaa olla aikamoinen, joten seuraavaan iPhoneen ne saa siirrettyä helposti. Kilpailijoihin nähden taas joutuisi hankkimaan kaiken uudelleen.

Galasy S3:lla kuvattu
iPhone 4S:llä kuvattu