GTA5 – alkufiilis

Muutama päivä ja noin 11 tuntia takana GTA5:sta. Pelistä olen todella nauttinut. Tarkemmin kuin ajattelee, niin GTA5 on hyvin pitkälti vanhaa tuttua GTA:ta, helkutin paljon paremmin vain tehtynä. Moni voisi varmasti sanoa, ettei ole tuotu juurikaan uutta. Totuus on kuitenkin toinen. GTA on sarja, jota ei julkaista kiivaaseen tahtiin. Vaikka peli olisikin täysin vanhaa, mutta paremmin, niin sitä jaksaa taas odottelun jälkeen pelata. Lisäksi peliin tarjoaa monia asioita, joita muut pelit eivät, tai eivät ainakaan näin hyvin.

Kuten aikaisemmin jo tiedetty, niin tarina koostuu kolmesta palapelin palasesta, jotka ilmeisesti kootaan yhteen loppupuolella. Rockstar on mielenkiintoisella tavalla saanut mukaan kolme eri hahmoa, joiden välillä voi myös vaihdella pelaamisen aikana tietyin rajoituksin. Tämä tuo todella mukavaa tuntumaa pelialueeseen. Aluksi pelattavissa on kolmesta hahmosta kaksi, joiden kanssa tehdään tehtäviä vuorotellen ja tutustutaan kaupunkiin.

Los Santos on todella eläväinen ja vaikuttava kaupunki. Se tuntuu ja näyttää elävältä ja kuullun mukaan myös oikeasti on sitä. Esikuva Los Angeles kun on kuulemma varsin samannäköinen. Tuttuja paikkoja havaittavissa ja esimerkiksi teiden kaltevuudet sekä asfaltin pinta näyttävät aidoilta.

Rockstar on saanut hiottua jokaisen pelin osa-alueen toimivaksi. Ennen niin ankea ampuminen GTA peleissä on saanut vaikutteita Max Payne 3 pelistä ja ampuminen sekä räiskiminen ovat nyt todella nautinnollista puuhaa. Hahmojen taitotasot eri asioissa, kuten ajamisessa, lentämisessä ja ampumisessa vaikuttavat oikeasti pelaamiseen. Kävin esimerkiksi Michaelilla lentelemässä, mutta päädyin hieman perus lentämistä enemmän yrittäessäni aina maahan, ja tietysti tuhoisin seurauksin. Sensiaan myöhemmin kolmantena hahmona avautuva Trevor hallitsee lentämisen alussa jo varsin hyvin, joten hänen ohjaksissa koneella matkustaminen oli varsin nautinnollista.

Tarinasta en halua sanoa juuri mitään, tuntuu että jokainen asia voi olla spoileri, joten tyydyn toteamaan tässä vaiheessa, että mielenkiintoiselta vaikuttaa. Omia arvauksia lopusta on pulpahtanut jo päähän, mutta saa nähdä pitävätkö paikkansa.

GTA 5 on uskomattoman laaja peli ja jaksaa kokoajan ihmetellä, kuinka vanha Xbox360 pystyy pyörittämään sitä. Pelin saumattomuus on taijinomainen. Jos ei kuole tai lataa itse tallennusta, niin minkäänlaisia lataustaukoja ei juuri tunnu olevan. Hahmon vaihtamista lukuun ottamatta, mutta sekin on hienosti naamioitu vain siirtymiseksi.

Alku fiilis on todella innostunut ja odottava. Eniten ehkä odotan, että varsinaisesti uusia asioita ei enää tarvitse opetella, vaan pääsee täysillä tutkimaan. Vuorten valloitus ja etenkin sukeltaminen meren syvyyksiin ovat kovasti tähtäimessä. Toivottavasti sieltä löytyy jotain hienoa. 🙂 Palataan viiltävään analyysiin pelin eri osista omissa teksteissään.