GTA 5 – hahmot

Olisikohan aika jo kirjoittaakin jotain. ☺ Hiljaiseloa blogin parissa on ollut tovi, mutta syy on varsin selvä. Lähestulkoon jokainen ilta ja viikonloppu edellisestä kirjoituksesta lähtien Boxissa on hyrrännyt GTA 5. Peli on koluttu varsin perusteellisesti Online osiota lukuun ottamatta. Eiköhän ole aika hieman alkaa jo purkamaan tuntemuksia pelistä ja aloitetaan hahmoilla.

GTA 5:n tarinahan koostuu kolmesta eri hahmosta, joita voi pelaamisen aikana vaihdella varsin vapaasti. Tämä herätti jo alussa varsinaista mielenkiintoa, mutta osittain myös kauhua. Kuinka vapaa vaihtaminen voi muka toimia ja miten tarina pysyy koossa? Töitä Rockstar on varmasti tehnyt kovasti, jotta kaikkien kolmen hahmon tarinoiden läpiviemiseen omina osinaan ja samalla nidoten ne yhdeksi kokonaisuudeksi onnistuu. Varsin hyvin työ on tehty, mutta paikoin käsikirjoitus tuntuu kompastelevan omaan mahdottomuuteensa. Pääosin kuitenkin tehtävät ja tarina tuntuvat varsin todentuntuisilta ainakin omalla pelityylilläni pelattuna.

Autokaupassa työskentelevä Franklin on vielä kotosalla asuva poika, joka haluaa päästä eteenpäin ja itsenäistyä kunnolla. Franklin on omalla tavallaan ehkä mielenkiintoisin hahmo. Siinä käydään kasvutarina huonoista oloista ja tummaihoisten jengien taisteluissa karaistuneesta nuoresta miehestä, josta tulee osa jotain suurta.

Puolestaan hermolomaa ja psykiatrin palveluita tarvitseva, entinen suurrikollinen, Michael on tarinan isähahmo, jolla on jo ehtinyt siunaantua kokonainen perhe. Pelin lukuisten tilastojen valossa Michael on ollut minulle vähiten pelattu hahmo. Tarina on tasapaksua vuoristorataa perheen, menneisyyden ja rikollisuuden välillä. Äkkipikainen tytär ja kotona löhöävä poika tuovat joogaopettajan kanssa viihtyvän vaimon ohella Michaelin tarinaan oman säväyksensä.

Trion kolmanteen konnaan, eli Trevoriin tutustutaan vasta hetken pelaamisen jälkeen. Hahmo on kuitenkin ehdottomasti tutustumisen arvoinen, vaikka tuleekin mukaan hieman jälkijunassa. Trevor on yksi pelimaailman sekopäisimmistä hahmoista. Michaelin vanha tuttu hivuttautuu tarinaan mukaan väkisin ja tuo oman räväkän panoksensa kolmikkoon. Jatkuva viinan ja aineiden käyttö tuo yllätyksiä myös varsinaisten tehtävien ulkopuolella.

Pelihahmon vaihtaminen on todellakin yksi mielenkiintoisimmista elementeistä pelissä. Tehtävien ulkopuolella hahmoa voidaan vaihtaa koska vaan ja moni tehtäväkin pohjautuu kolmikon erikoistaitojen hyödyntämiseen omissa osuuksissaan. Hahmot kuitenkin jatkavat omaa elämäänsä mikä näkyy parhaiten juuri Trevorin toilailuina. Michael ja Franklin yleensä löytää erilaisten aktiviteettien parista tai vain kotona oleskelemasta, mutta Trevoriin vaihto saattaa tietää ongelmia. Tyypillinen tilanne Trevorin kelkkaan hypätessä on suoraan poliisit perässä takaa-ajo. Vaihtoehtoina voi olla myös vuoren huipulle täydessä humalassa saapuminen tai vaikka autiolle saarelle pelkät alushousut jalassa.

Muitakin hahmoja toki nähdään useita ja enemmän tai vähemmän taustoja valoittavien tapahtumien kanssa. Riippuu toki paljon pelaajasta itsestään kuinka peliä haluaa pelata. Sivutarinoita, hahmoja ja tapahtumia on pelimaailma pullollaan. Kaikkien kolmen elämään voi vaikuttaa paljon yksinkertaisesti pelaamalla päätehtävän ulkopuolella ilmestyviä pieniä ja isoja tehtäväkokonaisuuksia, jotka luovat omalla tavallaan hahmoille persoonallisuutta.

Olin hieman epäileväinen kolmen eri hahmon laittamisesta peliin, mutta näin pelin jälkeen koen sen ehdottomaksi isoimmaksi vahvuudeksi GTA 5:ssä. Se tuskin olisi sitä mitä se nyt on, ilman kaikkien kolmen hahmon panosta siihen.