Arvostelujen ja pelivideoiden tekeminen on erittäin yleistä ja useasti peleistä halutaan hakea tietoa ennen ostopäätöksen tekemistä. Viimeaikaiset uutiset isojenkin tahojen vaikutuksesta kirjoituksiin ja mielipiteisiin ovat olleet isosti esillä. Microsoft on tietojen mukaan maksanut Xbox One –konsolin kehumisesta ja nyt pahamaineisen EA-pelitalon tuotosten ruusuisista mielipiteistä on voinut tienata rahaa.
Ihmetyttää lähinnä, että onko joku oikeasti ajatellut ettei tällainen tulisi ikinä ilmi? Toki toimintaa voi harjoittaa varmasti pitkään ilman, että kukaan asiaan kommentoi millään lailla, mutta kyllä jossain vaiheessa jonkun omatunto alkaa kolkuttamaan.
Suosituille blogeille yhteistyöt eri yritysten kanssa ovat ainakin maailmalla, mutta myös suomessa kasvavassa määrin arkipäivää. Eikä nyt puhuta vain pelialasta vaan aivan yleisesti kaikesta. Liikunnasta, elektroniikasta tai vaikka ruoasta. Kyllähän se pienen varjon tekstin ympärille aina langettaa ja kukapa haluaisikaan maksaa siitä, että tuotetta ei kehuta? Palkkio kuitenkin voi olla inpiraation alkulähde tehdä juttu ylipäätään jostain asiasta.
Itse olen tehnyt muutaman sponsoroidun tekstin Ubisoftin Assassin’s Creed –sarjasta. Tekstit olivat myös mairittelevia, mutta se on ollut AC-sarjan osalta oma mielipiteeni aina. Pidin ja pidän edelleen jopa sarjan kolmannesta osasta, vaikka moni sen teilasikin täysin epäonnistumiseksi.
Minulta ei kuitenkaan tekstejä tehdessä vaadittu sisältöön muuta kuin traileri ja mielipide. Onko se sitten väärin? Onko minut ostettu kertomaan asia, josta olen innoissani ja jota odotan kovasti? Ennakkotekstit perustuvat nimenomaan kehittäjän julkaiseman materiaalin ja sen tuomista odotuksista. Jos niiden pohjalta olen innoissani, niin voin sen myös avoimesti esiin tuoda. Mainostoimisto on tietysti toki etsinyt henkilöitä, ketkä pitävät sarjasta jo ennestään ja näin ollen todennäköisesti kertovat siitä positiivisesti. Mielestäni se ei ole millään tavalla väärin.
Sponsoroidut tekstit ja mielipiteet ovat siis edelleen mielestäni sallittuja, mutta jos lähdetään määrittämään tarkasti millainen mielipide tuotteesta tulee esittää, niin ollaan pahasti hakoteillä. Itse ainakin jätän tällaisen tarjouksen heti käyttämättä, vaikka mielipiteeni olisikin linjassa tuotteen kanssa. Kyseessä on kuitenkin rakas harrastus, jonka ei tahtoisi turmeltuvan moisen käytöksen vuoksi.
Lähteenä esim.:
http://arstechnica.com/gaming/2014/01/stealth-marketing-microsoft-paying-youtubers-for-xbox-one-mentions/
http://www.neogaf.com/forum/showthread.php?t=755600
Kuva: NeoGaf