Kulunut viikko oli pelaamisen ja erityisesti pelimusiikin kannalta historiallinen. Ensimmäistä kertaa suomessa oli kuultavissa oikean sinfoniaorkesterin soittamaa pelimusiikkia kun torstaina ja lauantaina järjestetty Score! Music from video games pärähti soimaan Turun konserttitalossa.
Tunnelma oli innostunut ja odottava, mutta Eurooppalaisiin isompiin konserttitaloihin nähden vaatimaton suomalainen konserttitalo kieltämättä hieman latisti tunnelmaa. Olen aikaisemmin ollut pelimusiikkia kuuntelemassa Tukholmassa, Kölnissä ja Lontoossa. Turun esitys oli siinä mielessä uudenlainen, että nyt oli kappaleita monista eri peleistä ja jopa suhteellisen uusista. Aikaisemmin näkemäni konsertit ovat sisältäneet tietyn teeman, esimerkiksi Final Fantasy –sarjan muodossa. Lauantain 22.3. ohjelmisto näytti tältä:
- Esa Heikkilä, kapellimestari
- Sabina Zweiacker, laulu
- Orvar Säfström, juontaja
Ohjelma:
- Austin Wintory: Journey – I Was Born For This
- Masato Nakamura (1958 –): Sonic The Hedgehog – Suite
- David Buckley (1976 –): Call of duty: Ghosts – Legends Never Die
- Brian Tyler (1972 –): Assassin’s Creed IV: Black Flag – Suite
- Martin O’Donnell (1955 –) : Halo 2 – Unforgotten
- Andrew Hale (1962 –): L.A. Noire – Main Theme
- Super Mario™: Suite
——————-
- Knut Avenstroup Haugen (1973 –): Age of Conan – Nighttime Journey Through The Eiglophian Mountains
- Lorne Balfe (1976 –): Beyond: Two souls –Jodie’s Suite
- Nobuo Uematsu (1959 –): Final Fantasy IX – Suite
- Gustavo Santaolalla (195 2 –): The Last of Us – All Gone (No Escape)
- The Legend of Zelda™: Suite
- Jeremy Soule (1975 –): Skyrim – The Dragonborn Comes
Esitys alkoi erittäin vahvasti Journeyn hienolla kappaleella, mutta esimerkiksi Call of Duty tai Halo 2 eivät aiheuttaneet minussa minkäänlaista reaktiota. Konsertti muutenkin tuntui olevan hieman hätäinen. Kappaleet eivät kestäneet kovinkaan kauan ja esimerkiksi sinällään hieno Super Mario: Suite oli kasattu peräti 17:sta kappaleesta, mutta vain pieniä pätkiä kustakin. Itse olisin kenties suosinut mieluummin hieman pidempiä otoksia, mutta toisaalta taas monipuolisuus ja nimenomaan erilaisten pelien esillepääsy olivat varsin positiivista.
Varsinaisia pettymyksiä oli myös mukana. Final Fantasy IX – Suite oli todella vaatimaton ja upeassa Zelda Suite:ssa esitetty oikea ocarinan soolo jäi todella laimeaksi (tai sitten vain odotin liikaa). Varsinkin alussa soittaja taisi innostua puhkumaan vähän turhan kovaa soittopeliinsä.
Tarjosi konsertti toki myös upeita hetkiä. Jo mainittu The Legend of Zelda sarjasta vähän pidempi kattaus sarjan historiasta sekä eritoten viimeisessä Skyrim – The Dragonborn Comes kappaleessa säväyttänyt solisti Sabina Zweiacker sai salin osoittamaan pitkään seisaaltaan suosionosoituksia pelimusiikkia ja esiintyjiä kohtaan.
Turun konsertti oli upea avaus suomalaisessa pelimusiikkihistoriassa. En millään voi uskoa, että tämä tulisi jäämään vain näihin kahteen konserttiin. Ison sinfoniaorkesterin mahtipontisuus jäi mielestäni Turussa kokematta, joita esimerkiksi Kölnissä ja Lontoossa on päässyt todistamaan. Uudet ja vähemmän kuullut kappaleet ovat totta kai piristys musiikkitarjontaan, mutta klassikkoja ei kerta kaikkiaan voi sivuuttaa. Ne kun tuovat esiin ne vahvimmat tunteet ja muistot, joita hienojen pelien kanssa on saanut kokea. Kenties saan kokea näitä tunteita konserttisalin penkillä joskus myös suomessa. Ehkä kenties seuraavalla kerralla ilman häseltäviä lapsia ja kirkuvia vauvoja? Tarvitseeko niitä naperoita joka ikiseen paikkaan pakottaa?
