Xenoblade Chronicles oli itselleni yllätys. Japanilaiset roolipelit ovat omalla kohdallani keskittyneet täysin Final Fantasy sarjan ympärille. Muita kyseisen genren pelejä ei ole tullut pelattua ennen Xenobladea. Kyseinen peli keräsi kovasti kehuja julkaisunsa jälkeen. Etenkin koska se oli Wii alustalle. Kiinnostuin kovasti pelistä ja hankinkin sen piakkoin julkaisun jälkeen.Peli todellakin yllätti ja erittäin positiivisesti. Hahmot ovat mukaansa tempaavia ja juonta jaksaa seurata suurella mielenkiinnolla. Tarinaa viedään tasaiseen tahtiin eteenpäin välipätkillä ja yllättäviä käänteitä tulee jatkuvasti. Päähahmo Shulk ja hänen ainoa aseensa, Monado miekka on pelin yksi kantavista voimista niin taistelussa kuin tarinassa. Miekan kohtaloon on sinetöity jo vuosia kestänyt eri rotujen välinen sota. Taistelusysteemi on reaaliaikaista vuoropohjaista taistelua, jossa myös Monado näyttelee isoa osaa. Kyvyt hahmoilla kehittyvät pelin edetessä ja myös Monado saa uusia kykyjä. Kuten mahdollisuus ennustaa vihollisten tulevia hyökkäyksiä antaen pelaajalle aikaa reagoida näihin tuleviin iskuihin. Yksi pelin ärsyttävimpiä asioita piilee juuri tässä kyvyssä. Kun hahmojen tasot kasvavat, niin myös aikaisempien vihollisten kanssa käydyt taistelut luonnollisesti helpottuvat. Ei olisi siis tarpeen enää katsella tulevia iskuja etukäteen. Näiden, kuten myös vaativien vihollisten kanssa kesken kiivaan taistelun pieni välianimaatio tulevasta tapahtumasta on todella ärsyttävää. Olet valmistautunut tekemään jotain ja se keskeytyy. Pahimmassa tapauksessa kyky tehdä asia on käytetty, mutta ilman vaikutusta. Onneksi normaalien vihollisten kanssa harvemmin ennalta nähtäviä iskuja esiintyy. Toisaalta Shulkin ei ole pakko olla taistelussa mukana, mutta vaativimpien vihollisten kanssa on jopa elintärkeää nähdä tulevia iskuja ennakkoon. Tämä johtaa siihen, että lopulta haluaa pelata vain tietyllä kokoonpanolla.
Taistelusysteemi on uudenlainen, mutta helposti opittavissa. Hahmot tekevät jatkuvasti perushyökkäyksiä ja erikoiskykyjen käyttäminen on pelaajan tehtävä. Satunnaisella rämpyttelyllä pääsee varmaan pitkällekin, mutta pelaajan on syytä opetella oikeasti mitä mikäkin taito tekee ja mistä kohtaan. Esimerkiksi Black Slash nimensä mukaan kannattaa tehdä vihollisen takaata sen maksimaalisen tehon esiin saamiseksi.
Pelattavia hahmoja on useita ja jokainen hahmo tuo erilaisen lähestymistavan taisteluihin. Kokemusta kertyy luonnollisesti taisteluista ja kykypisteillä voidaan parannella taistelussa käytettäviä kykyjä. Myös varusteet ja niiden tuomat edut ovat mukana, kuten myös varusteita parantelevat kristallit. Paitsi taisteluista, niin kokemusta saa myös uusien alueiden löytämisestä ja sivutehtävistä. Sivutehtävät pelissä ovatkin kokonaan oma maailmansa sillä niitä on satoja. Alussa sivutehtävien tekeminen ja niiden omien pienten tarinoiden seuraaminen on erittäin miellyttävää puuhaa, mutta jossain vaiheessa alkaa turhautua osittain samalla kaavalla eteneviin sivutehtäviin. Tehtävät onkin jaoteltu eri tavoilla. Joistain saa vain rahaa palkkioksi, kun taas toisista saa kokemuspisteitä ja/tai erilaisia esineitä. Loppupuolella huomasin haluavani vain pelin päätökseen ja sivutehtävistä jäivät nopeasti rahapalkalliset tehtävät tekemättä. Rahaa tulee pelissä sen verran paljon, ettei siitä ikinä ole ollut pulaa. Peli on jo itsessään valtavan laaja. Tutkittavat alueet ovat massiivisia ja tarinakaan ei ole lyhyydellä pilattu. Alun tarkan tutkimisen sekä lopussakin alueiden kartoittamisen jälkeen peli vei lähes 98 tuntia. Helposti saisi kulumaan yli 100 tuntia, jos jaksaa koluta pelissä jokaisen kolon. Iso osa varsinkin loppupuolen sivutehtävistä jäi tekemättä sekä vaativimpien vihollisten kukistamista varten tarvittavaa tasojen kehitystä en jaksanut alkaa edes harkita.
Tekemistä pelissä onkin enemmän kuin tarpeeksi. Jos pelaajaa haluaa, niin pelkän tarinankin seuraaminen onnistuu. Tämä saattaa tosin kostautua jossain vaiheessa välipomon liialliseen mahtiin. Tällöin joutuu palamaan kehittämään hahmojaan. Pelaamista ei kuitenkaan ole tehty millään tavalla liian ärsyttäväksi, vaan pieniäkin asioita on mietitty. Riippumatta siitä ketkä pelaajalla on kulloinkin ryhmässä taistelemassa, myös muut hahmot keräävät kokemusta. Näin kaikki hahmot kehittyvät suunnilleen samassa tahdissa eikä aikaa tarvitse käyttää hahmojen kehittämiseen vaihtamalla ryhmiä. Tälläkin tosin on olemassa oma tarkoituksensa. Pelaajan hahmot ovat jatkuvassa vuorovaikutuksessa keskenään sekä maailman ihmisten kanssa. Pelaajan tekemät sivutehtävät ja käydyt keskustelut vaikuttavat kunkin tahon väliseen onnellisuus asteeseen ja tiettyjä asioita voi tehdä vain tietyllä onnellisuustasolla tiettyjen henkilöiden välillä. Myös kaupungeissa sivutehtäviä putkahtelee esiin siinä tahdissa missä kaupunkilaisten onnellisuus ja luottamus pelaajaan kasvaa. Onnellisuus lisääntyy vain niillä hahmoilla ketkä kulloinkin on ryhmässä, joten ryhmien ja johtajan paikkaa kannattaa vaihdella. Myös sivutehtävien tekeminen massiivisilla alueilla on tehty helpoksi eräänlaisten maamerkkien avulla, jotka näkyvät karttapohjassa. Alkukaupunkiin voidaan helposti palata karttapohjan maamerkkejä apuna käyttäen, vaikka olisitkin jo useankymmenen pelitunnin päässä jossain päin valtavan jättiläisen vartaloa
Xenoblade Chronicles on myös todella nätin näköinen peli. Wii alustana tuo varmasti rajoitteita visualisuuteen, mutta massiivisena pelinä, ja varsinkin Wii pelinä koneesta saadaan upeaa grafiikkaa esiin. Ajoittain taisteluissa kuitenkin tehojen vähyys näkyy ja nytkähtelevä ruudunpäivitys näkyy. Hienona yksityiskohtana välianimaatioissa näkyvät kulloinkin hahmoilla olevat varusteet. Minimaalisista puutteista huolimatta Xenoblade Chronicles onkin yksi kaikkien aikojen parhaista japanilaisenroolipelaamisen tuotoksista ja parhaista peleistä yleensä. Ehdottomasti tutustumisen arvoinen kaikille roolipelaamisesta kiinnostuneille.Muut kuvat: http://www.nintendo.co.uk/NOE/en_GB/games/wii/xenoblade_chronicles_32583.html