Viimeiset viikot on tullut pelattua varmaan yhtä pelihistorian puhutuinta sarjaa. Mass Effect on todennäköisesti kaikille pelaajille jollain tavalla tuttu. Jotain on pakko ollut sarjasta kuulla varsinkin viimeisen kolmannen osan myötä. Itse olen sivusta seurannut kohua sarjan suhteen sen kolmannen osan loppuratkaisusta, joka on vavisuttanut pelimaailmaa. En ole kuitenkaan spoilannut itseäni, joten en tiedä mitä siellä tulee tapahtumaan. Kiinnostus on kuitenkin herännyt.
Mass Effect julkaistiin alunperin Xboxille. Itse en kyseistä alustaa omista, joten sarjaan tutustuminenkin on jäänyt sen vuoksi kokonaan väliin. Toisen osan pari vuotta sitten sivuutin myös kokonaan enkä muista että siitä olisi kovaa kohua vielä syntynyt. Kolmannen osan ilmestyminen kuitenkin herätti mielenkiintoni. Mikä voi olla pelissä noin upeaa, että se herättää koko pelimaailman varpailleen? Ajattelin ensin aloittaa sen PS3:lla, mutta ensimmäistä osaa ei ole sille ikinä julkaistu. Ilokseni huomasin Mass Effect sarjan olevan myös PC:llä ja vajaa vuoden vanha koneeni varmastikin jaksaisi pelejä jopa pyörittää. PC pelaaminen onkin alkanut kovasti nostamaan päätään kohdallani. Onhan pian tulossa myös aikoinaan aikaa kovasti vieneen Diablo sarjan tuorein osa. Takasin Mass Effect sarjaan kuitenkin. Sarjan tarina ymmärtääkseni on jaettu kolmen osan kesken ja mikä vieläpä hienointa ensimmäisessä osassa tehdyt ratkaisut heijastuvat aina kolmanteen osaan asti. Siispä sarjaa täytyy jatkaa PC:llä, jotta voin ottaa edellisen osan tallennukset mukaan.
Itse peli on kerta kaikkiaan loistava. Täydellinen se ei ole. Toki aikaa on kulunut julkaisusta jo viisi vuotta, joten visuaalinen anti on hieman vanhahtavaa, mutta ainakin PC:llä mielestäni yllättävän hyvännäköistä. Mahtanut olla pelin maisemat todella upeaa katsottavaa viisi vuotta sitten. Pieniä virheitä esiintyy kuten pelin yhtäkkinäistä kaatuilua, dialogien kesken katkeilua ja kerran onnistuin pomppaamaan rotkonpohjalle reunan yli, vaikka tarkoitus oli alas mennä hissillä. Peli on sen verran laadukkaasti kuitenkin tehty, että tällaiset pienet arvet ulkokuoressa antaa helposti anteeksi. Pääkaupungissa tapahtuvat pitkät hissimatkatkaan paikkojen välillä eivät onnistuneet liiaksi tunnelmaa pilaamaan.
Alussa saa valita lähteekö pelaamaan mies- vai naispuolisella hahmolla ja halutessaan jopa muokata hahmon ulkonäköä. Itse kuitenkin lähdin ihan oletus mies Shepardilla liikkeelle. Rutiininomainen ensimmäinen tehtävä muuttuu nopeasti oudoksi ja Shepard saa näyn eräiden tapahtumien seurauksena. Tehtävä saa aivan uusia mittasuhteita tarinan edetessä ja pian käsissä onkin pureskeltavana mitä massiivisin salaliitto ja koko olemassa olevan universumin sekä kaikkien rotujen tulevaisuus.
Mass Effectin painopiste on keskustelussa ja hahmojen välisessä kanssakäymisessä. Kaikella saattaa olla vaikutusta kaikkeen, tai sitten ei. Dialogia pelissä on paljon ja iso osa ajasta meneekin antaessa vaihtoehtoisia tapoja vastata keskusteluissa, joissa on paljon jopa poliittisia kannanottoja pelimaailman tapahtumiin ja systeemiin. Pelaajalle ei varsinaisesti ole vastausrepliikkiä edessään, kun valintaa tehdään, vaan suuntaa antava kommentti. Vaikutusta tuntuukin olevan lähinnä siihen millä äänenpainolla ja asenteella pelaaja suhtautuu kyseiseen tilanteeseen. Toki välillä on tilanteita joissa suorastaan päätetään elääkö vai kuolla. Se onkin pelin yksi voimakas koukku. Tarina ja dialogit on kirjoitettu niin hyvin, että tarina suorastaan soljuu eteenpäin. Halu tietää ja tutkia on valtava ja keskusteluissa viihtyy pitkään ihan vain siksi, että saa tietää ympäröivistä asioista enemmän. Tuntemukset selvästi kasvavat hahmoja kohtaan ja kun joutuu valitsemaan toisen elämän ja kuoleman välillä alkaa todenteolla miettiä omia moraalisia kysymyksiä, jotta löytää itselle sopivan vastauksen. Aina sitä ei välttämättä löydy, mutta valinta on pakko tehdä. Erilailla kehittyviin suhteisiin, romansseihin ja eroottisiin latauksiin hahmojen välillä vaikuttavat keskustelut heidän kanssaan.
Toinen puoli on itse toiminta. Roolipelaamista on mukana kovasti. Hahmojen taidot kehittyvät ja aseita sekä varustuksia voi parannella. Hahmojen varustelu on tehty aikalailla helpoksi, mutta varusteiden valtava määrä ja liittolaisten eli mukaan tehtäville otettavien hahmojen määrä tekee varustelusysteemistä kömpelon. Kaipaisi todella jotain ”auto equip all” nappia, joka asettaisi hahmoille parhaat sen hetken varusteet käyttöön. Ne tulevat kuitenkin käsipelillä itse automaattisesti laitettua, joten peliaikaa olisi säästynyt valtavasti.
Itse taistelut ovat kuitenkin mukavia koitoksia. Ne eivät kestä yleensä kovinkaan pitkään ja tulevat eräänlaisissa aalloissa. Varsinaisen räiskinnän ystävä en ole, joten Bioware on onnistunut todella loistavasti tasapainottamaan eri osa-alueet, enkä missään vaiheessa tuntenut kyllästymistä oikeastaan mihinkään hahmojen varustelua lukuun ottamatta. Päätarinaa seuraavan linjan ohella voi matkustella isolla määrällä eri galakseja ja planeettoja, joita tutkimalla löytää paikkoja joissa ratkotaan sivutehtäviä. Eräänlaisella moduuliajoneuvolla pääsee tutkimaan planeettoja ja sieltä löytyviä salaisuuksia sekä tiedonmurusia. Taistelut ajoneuvosta olivat myös mielestäni erittäin mukavia tehokkaan tykin ja kauaksi tarkentavan tähtäimen ansiosta. Kissa ja hiirileikkiä vihollisten kanssa tuli leikittyä usein. Aseissakaan ei tarvitse vahdata käytettävien ammusten määrää, vaan aseen lämpiäminen kriittiseen pisteeseen on ainut asia, joka estää asetta käyttämästä. Parempi vaihtoehto mielestäni scifiseikkailulle kuin jatkuvasti ammusten etsiminen. Pelaajan mukana olevat koneen ohjaamat toverit osaavat myös varsin hyvin tehtävänsä ja varsinkin taitojen kehittyessä heistä on suurta hyötyä. Toki tilanteita tulee, jossa toverukset menettävät henkensä jo ennekuin taistelu ehtii edes alkaa. Pelin outous oli mielestäni Checkpoint systeemi. Automaattisia tallennuksia tapahtuu harvoin ja jos kuolema korjaa sankarimme peli palaa edelliseen tallennukseen. Onneksi Quick Save näppäimistössä on aivan sormen ulottuvilla ja sitä tuli kyllä todella ahkerasti käytettyä. Välillä ihan vain siksi, että voi palata edellisen keskustelun alkuun nähdäkseni kuinka eri vastausvaihtoehdot vaikuttavat tilanteeseen.
Mass Effect jaksoi pitää otteessaan koko sen noin 30 tunnin peliajan, mikä siihen upposi. Aivan kaikkea en pelistä saanut koluttua ja muutamia sivutehtäviä jäi tekemättä. Vaikuttaako se sitten jatkossa jää nähtäväksi, mutta osa koukutusta on juuri se, että valinnat saattavat vaikuttaa tulevien pelien kulkuun ainakin jossain määrin. Virheistä ja pienistä kompasteluista huolimatta Mass Effect on näin viidenkin vuoden jälkeen todella herättänyt mielenkiintoni ja toinen osa lähti heti tilaukseen. Sitä kun näytti vielä ihan kaupan hyllyltä edullisesti saavan. Ensimmäinen osa tuli suoraan Steamista hankittua, joten vajaa 15 € hintalapulla varustettuna peli on ehdottomasti yksi kaikkien aikojen parhaita vastineita joka sentille. Kannattaa ehdottomasti ainakin alun perusteella sarjaan tutustua näin vuosienkin jälkeen, jos vain hieman aikaa ja mielenkiintoa riittää!
Kuvat: bioware.com