Max Payne 3



Hiljattain tuli saatua päätökseen ensimmäisen Max Paynen uusintakäännös iOS:lle. Max Payne 2 on myös tullut aikoinaan PC:llä pelattua, mutta siitä ei kuitenkaan uusintaversiota vielä ole. Mikä vielä parempaa, Rockstar, tuo hittipelien vankkumaton rakentaja on saanut ulos alkujaan suomalaisen klassikkosarjan seuraavan osan. Oikeuksien osto studio Remedyltä osoittautui hyväksi asiaksi, jotta hienoa sarjaa saadaan uuteen aikaan. Max Payne 3 ei ole saanut minussa kovinkaan suuria odotuksia aikaiseksi, mutta sellaisen innon kuitenkin, että halusin sitä lähellä julkaisua päästä pelaamaan.
Max on jättänyt New Yorkin lumiset tuiskut taakseen ja suunnannut Brasilian auringon alle São Pauloon. Siellä hän toimii erään rikkaan perheen henkivartijana. Perheen veljen vaimo kidnapataan ja pian Maxin yksinkertaisena tehtävänä on saada hänet takaisin ja alkaa selvittämään syytä tapahtumille. Max Payne on kuitenkin edelleen Max Payne. Elämässä yleensä kaikki ei aina mene ihan niin kuin pitäisi, mutta Maxin elämässä ei tunnu sitten sekään vähä onnistuvan. Alun pieni työtehtävä johdattaa Maxin mitä syvimmälle Brasilian kosteiden soiden ja rähjäisten slummien alamaailmaan. Oma henkikulta on onnistuttu kuitenkin ainakin toistaiseksi säilyttämään. Tarina on osittain erittäinkin brutaali ja aika-ajoin viinaan turvautuva Max välillä todella lohduton näky. Ääninäyttelijä James McCaffrey hoitaa hommansa jälleen kerta kaikkiaan upeasti. Maxin juttuja kuuntelee mielellään ja tarina pitää otteessaan loppuun asti. Tuntimäärää en tarkalleen osaa sanoa, mutta viiden illan aikana sain pelin läpi pelattua.

Outoa, mutta sittenkin upeaa!


Alkumetrit pelin parissa eivät tuntuneet kovin lupaavilta. Visuaalinen anti tuntui jotenkin oudolta. Ainakin PS3:lla ruudunpäivitys tuntui hieman tökkivältä ja grafiikka tuntui tönköltä, jotenkin vahanukkemaiselta. Hetken päästä en kuitenkaan enää kiinnittänyt tähän minkäänlaista huomiota. Päinvastoin Max Payne tuntuu todella upealta ja taidokkaalta tekeleeltä. Brasilian vaihtelevat maisemat on saatu erittäin hienosti peliin ja tunnelma vaihtuu samaan tahtiin maisemien vaihtuessa. Myös tarttuva ja tunnelmaan sopiva musiikki parantaa kokemusta edelleen. Koko pelin kestävä säröilevä ilme on todella jännä ja Max Paynen humalatilat tuntuvat välittyvän hyvin pelaajan silmiin. Max Payne sarjalle ominaisesta sarjakuvamaisesta kerronnasta on luovuttu, mutta tilalla on kiitettävä määrä animoitua tarinankerrontaa, jonka aikana ruutu pilkkoutuu osiin joihin tilanteita jäädytetään. Ikään kuin sarjakuvamaisiin ruutuihin, mutta hyvinkin pian osat häviävät ja ruutu palautuu taas seuraamaan täysillä menevää tilannetta. Myös dialogin kohotettuja sanoja tuodaan isolla fontilla ruudulle, joka auttaa mielestäni mukavasti keskittymään tarinan kerrontaan.

Tuskaa, turhautumista ja kiroilua


Suurin ongelma uudessa Max Paynessa on ehdottomasti mielestäni pelattavuus. Se tosin on varmasti omaa taitamattomuuttani. Edellisiä räiskintäpelejä kuten Max Paynen aikaisempia osia olen pelannut PC:llä, jolla tähtääminen ja FPS – pelien pelaaminen on huomattavasti helpompaa. Peli tuntui ajoittain todella todella vaikealta ja minulla peliaikaan tuli aivan varmasti useampi tunti junnausta tietyssä kohdassa, jossa kuolema korjasi Maxin hetkessä. Tähtäysasetukset saa valita itse ja ohjaimen tatilla tähtäämisestä ei tosiaan itselläni tullut juuri mitään. Pelin tarjoama Soft Aim olikin pakko ottaa käyttöön heti alusta alkaen. Sekin tosin tähtää suoraan keskelle rintapanssaria, mutta onneksi oma taktiikka löytyi alun kommellusten jälkeen. Max ei paljoakaan kestä osumaa ja elämänlanka on varsin ohut, koska itsestäänparantumista esimerkiksi suojassa kyykkimällä ei tapahdu. Ainoa keino palauttaa energiaa ovat kipulääkepurkit, joiden löytämiseksi täytyy koluta huoneista joka nurkka. Pelin tempo onkin taistelu, tutkiminen, tarinassa eteneminen ja taas taistelu. Vihollisia tulee aivan joka suunnasta, jopa erittäin suuria määriä kerrallaan. Ne ovat erittäin hyvin varustautuneita ja tarkka tähtääminen onkin pelissä avainasemassa. Ikäväkseni kuitenkin huomasin, että edes usea suora pääosuma viholliseen ei välttämättä tehoa. Lipas tolkulla kuluu luoteja vaikka Max kaatuu helposti yhdestäkin hyvin tähdätystä osumasta. Itse koin vaikeustason ongelmana pelattavuudelle ja ennen kaikkea pelinautinnolle. Alun totuttelun jälkeen peli alkoi luistaa ja siitä pystyi todenteolla nauttimaan. Ärräpäitä ja tuskan huutoja kuului varsinkin pelin alussa sekä aivan loppupuolella. Olen kuitenkin tottunut pelaajana siihen, että en koske pelin vaikeusasetuksiin ja niin sen mielestäni pitäisikin olla. Jos haluaa helppoa pelaamista niin tiputtaa normal tasosta alemmaksi ja HC pelaajat puolestaan voivat aloittaa vaikeammalla. Haluaisin itse olla siinä välimaastossa, jossa on hieman haastetta, mutta vaikeustaso ei vie iloa pelaamisesta. Nyt kuitenkin oikeastaan ensimmäistä kertaa olisi toivonut, että olisin aloittanut pelin Easy tasolla. Pelistä olisin varmasti nauttinut enemmän, kuin mitä nyt tuli tehtyä. Checkpointeja onneksi on varsin tiuhaan, joten kovin kaukaa ei tarvitse uusintaa ottaa. Pienikin välimatka tuntuu tosin varsin isolta, kun sen tahkoaa jopa kymmeniä kertoja uudelleen.
Peli on myös yllättävän buginen. Useammin kuin kerran, ainakin neljässä kohdassa pelin dialogi ja äänet eivät edenneet samassa tahdissa videon kanssa. Tilanne kuitenkin korjautui yleensä seuraavassa kohtauksessa, mutta itseäni se todenteolla häiritsi parissa kohtaa tarinan osalta.En osannut keskittyä ja hieman meni ohi mitä kohtauksessa oikeastaan tapahtui. Palaaminen edelliseen checkpoint kohtaankaan ei auta koska yleensä se tulee aina heti dialogin päätteeksi. Kerran äänet jopa hävisivät kokonaan ja ajattelin korjata tilanteen checkpoint latauksella. Sain kuitenkin mustan ruudun loading tekstillä varustettuna ja hetken päästä PS3 uudelleenkäynnisti itsensä.

Mukaansatempaavaa toimintaa alusta loppuun


Kaikesta huolimatta peli oli erittäin viihdyttävä. Tarina on mukanaan pitävä ja Max Payne hahmona edelleen valloittava, osittain säälittävä antisankarireppana, joka jaksaa parjata itseään ja elämäänsä. Vitsikkäät kohtaukset saavat välillä hymyn huulille ja kekseliäät pienet yksityiskohdat ilon ja selviytymistunnun pelaajaan. Vai kuinka usein olet nähnyt pelihahmon käyttävän tyhjää juomapulloa äänenvaimentimena? Aikaisemmista osista tutut bullettimet ovat edelleen mukana. Nautinto on suuri kun voi kulman takaa hypätä ja lahdata viholliset ennen kuin osuu takaisin maahan, jos siis saa pääosumat tehtyä. Peli myös pakottaa käyttämään aikatiloja useassa kohdassa. Usein taistelukohtaukset alkavat hidastetulla kohtauksella, jossa Max tekee jonkin uskomattoman tempun. Samalla täytyy hidastetussa aikatilassa lahdata mahdollisimman monta vihollista tai osua tiettyyn kohtaan, kuten kohti ajavan auton kuljettajaan. Näitä kohtia on varsin paljon pelin aikana, mutta sopivin väliajoin, joten ei niihin kyllästyä ehdi. Taistelujoukon viimeinen vihollinenkin kuolee aina näyttävästi hidastuksen saattelema, jolloin ensin näytetään Maxin aseen laukeaminen, luotien lentorata ja osuma viholliseen. Osumat ovat hyvin verisiä ja jopa hieman yliliioitellun näköisiä hetkittäin. Kuitenkin näyttäviä ja varsin upeita etenkin kuin ampumista voi jatkaa halutessaan, jolloin tilanteesta saa vielä näyttävämmän. Harvoinpa ammuskelupelin pitäisi täysin realistinen olla, joten grafiikka karkkia vain kehiin ja sen Rockstar tekee. Tyylikäs viimeistely on nähtävissä myös alkuvalikossa, joka tuodaan alkudemon päätteeksi ja jatketaan siitä valintojen jälkeen tarinaa. Huono muistinpalautus ei ole sekään, että peliin palaamisen seurauksena lataustauko käytetään sarjakuvamaiseen tyyliin ennen tallennusta tapahtuneita tapahtumia.
Upea ja tyylitelty pelikokemus, mutta välillä liian ärsyttävä peli tekee kunniaa Max Payne sarjalle. Ensimmäisten kuvien myötä kaljupäinen Max Payne herätti keskustelua pelimaailmassa, mutta se on varsin looginen harppaus sarjassa, joka ei kahden ensimmäisen osan aikana Max Paynin ulkomuotoon saanut aikaiseksi. Varsinkin kun tarinassa muutos hoidetaan tyylikkäästi. Rocstar lähti viemään sarjaa uudelle alueelle samalla tuoden mukanaan nykypäivän vaatimukset. Vanhoja klassikoita ei ole kuitenkaan unohdettu ja viittaukset menneisiin New Yorkin tapahtumiin ovat myös hienosti edustettuna. PC versio julkaistaan tänään ja tekisi melkein mieli pelata Max Paynen tarina uudelleen sillä ihan vain todetakseni kuinka upea tekele Max Payne 3 oikeasti onkaan. Nyt tunnelmat pelin erinomaisuudesta ovat kuitenkin todella ristiriitaiset vaikka osan pelin tuomista haasteista voi laskea osaamattomuuteni piikkiin lajityypin pelaamiseen konsoleilla.