Mass Effect sarjaa on saatu taas yksi askel eteenpäin, ensimmäisen osan jälkeen. Ensimmäinen osa tuntui todella upealta ja mielenkiintoiselta, mutta tietyllä tavalla toinen osa ottaa hieman takapakkia. Veikkaan kuitenkin, että osa syy siihen on odotuksen puute. Iso osa upeaa hyvää peliä ja sen jatkoa koostuu odottamisesta ja sen myötä syntyvistä odotuksista peliä kohtaan. Näin jälkikäteen, kun koko kolmiosaisen sarjan voi pelata putkeen ilman muutaman vuoden odotusta, en varmastikaan saa aivan kaikkea sitä potentiaalia peleistä irti. Pelit tarjosivat varmasti kärsimättömänä jatko-osaa odottaneelle pelikansalle enemmän. Mass Effect 2 ei kuitenkaan ole huono peli vaan päinvastoin. Se täyttää lähes täysin siihen tämän lyhyen väliajan jälkeen kohdistamani odotukset. Pelin vetovoima on edelleen tarinassa ja sen ympärille nidotuissa ilmisuhdekiemuroissa. Jotain pientä kuitenkin uupuu, eikä peli aivan yllä ensimmäisen osan mahtipontiseen hurmokseen.
Peli alkaa vakuuttavasti taistelulla, joka päättyy kohtalokkain seurauksin Shepardin kannalta. Näin ainakin omassa pelissäni. Osa viehätystä on se, että omat tekemiset ensimmäisessä osassa heijastuvat suoraan jatko-osaan. Pelin alussa voi lukea edellisen pelin tallennukset ja näin saada ensimmäisen osan tiedot peliin mukaan. Pian hypätään pari vuotta eteenpäin ja Shepard on päätynyt Cerberus -järjestön haltuun, jossa hänet herätetään taas eloon taistelemaan ihmiskunnan puolesta. Cerberus on eräänlainen ihmisten liittouma, jonka toimintatavat eivät välttämättä ole kaikkien mieleen. Iso osa pelin tarinaa onkin valinnat pelaajan henkiin herättämineen järjestön, muun universumin ja tulevaisuuden välillä. Pelaajan vallassa on taas se kuinka tilanteisiin haluaa suhtautua. Itse yritän olla mahdollisimman suopea ja hyvä muille. Kokonaisia siirtokuntia on kadonnut jäljettömiin ja Cerberus haluaa selvittää mikä ihmisiä kohtaan kohdistuneeseen hävitykset on syynä. Tähän tarvitaan Shepardia.
Alussa nopeasti etenevä tarina jää varsin pian ikään kuin hold tilaan ja päätarinaa pelissä on oikeastaan vain alku ja loppu. Suuri osa 40 tunnin peliajasta meni universumia edestakaisin koluten, uutta ja vanhaa miehistöä suureen taisteluun rekrytessä sekä planeettoja skannatessa. Ensimmäisestä osasta tuttuja kasvoja näkyy paljon ja jos vain tällä laholla päällä muistaisi edes puolet siitä, että mistä kohtaa edellistä peliä ne ovat tutut, niin saisi pelistä taas varmasti enemmän irti. Ensimmäiseen Mass Effectiin verrattuna roolipelielementtejä on yksinkertaistettu. Valtavaa asevalikoimaa ei enää ole, vaan aseita kehitetään pala kerrallaan mineraaleja hyödyntäen, joita saa planeettoja skannaamalla. Tämä on yksi ärsyttävimmistä lisäyksistä peliin. Kokonaisen planeetan voi käydä läpi neliö neliöltä ja aikaa tuhrautuu runsaasti. Planeettoja ei ole mikään kovinkaan pieni määrä tutkittavaksi. Alussa sitä jaksaa ja kokee mukavia onnistumisen tunteita kun löytää ison mineraalilähteen, mutta lopussa niille ei ole edes tarvetta. Suuri osa planeetoista vain käydään kurkkaamassa onko siellä mahdollisesti jokin pieni tehtävä tiedossa. Aseiden kehitys puolestaan oli miellyttävä uudistus, koska jatkuvaan ase ja varustevalikkojen viidakkoon en halua aikaani kuluttaa. Mineraalien keräämisen vaan olisi ehkä voinut toisinkin tehdä. Painopiste onkin siirretty toiminaan, jota piisaa hyvin tasaisin väliajoin. Alukseen rekrytty miehistö on oma lukunsa ja jokaisella on oma pieni tarinansa kerrottavana. Osa todella mielenkiintoisia ja tutkimushaluja herättäviä, joten miehistön jäseniä auttaa mielellään varsinkin kun palkintona on uusia varusteita niin itselle, kuin uudelle Normandy -alukselle.
Yksi uudistuksista joista en pidä on ammusten lisääminen. Toisaalta ne eivät juuri päässeet loppumaan, mutta jotenkin scifi meininkiin sopisi paremmin vain ylikuumenevat aseet. Ammusten etsiminen taistelun lomassa ei tunnu olevan kovin tulevaisuutta. Myös bugeja tuntuu jälleen piisaavan yllättävän paljon. Tämä tosin on ilmeisesti PC alustan ongelma, enkä muista kuulleeni ainakaan Xbox versiossa bugien häiritsevästä olemassaolosta. Kovasti on alkanut mieli tekemään Xboxin hankkimista, koska jatkuvasti tunnun PC:stä ja PS3 peleistä bugeja vain enemmässä määrin löytävän. Tallennuksen tai jopa koko pelin uudelleen lataaminen sen vuoksi, että jää seinään tai ilmaan jumiin ei tämän luokan peleissä oikein houkuta. Myös kartan puute kaupunkeja lukuun ottamatta on outo uudistus. Vaikka putkijuoksua peli käytännössä on, niin jotenkin karttaa jää kaipaamaan varmistuakseen siitä mitkä osat alueesta on tutkittu. Moni ei varmaankaan kaipaa ensimmäisessä osassa ollutta Mako -maastokulkuneuvoa, mutta itseäni harmitti sen puute. Ensimmäisessä osassa planeettojen tutkiminen ajoneuvosta käsin oli mukavaa vaihtelua jatkuvaan juoksemiseen. Nyt sitä ei päässyt kokemaan lainkaan vaan planeetalle laskeudutaan aina päämäärän lähelle keskelle toimintaa.
Peli on kuitenkin jälleen osoitus siitä, että pieniä virheitä voi antaa anteeksi upean tarinan, pelattavuuden ja hyvin kirjoitettujen henkilöiden ansiosta. Ääninäyttely on upeaa ja dialogi mahtavasti kirjoitettu. Tarinat ja tapahtuvat, laaja tutkittava universumi ja toimintaan painottuva oman henkilökohtaiselle tasolle menevän ryhmän kokoaminen on jotain, mitä en ole tainnut peleissä ennen nähdä. Tunneside varsinkin tiettyihin hahmoihin kasvaa valtavasti matkan aikana ja lopussa jännitti kovasti omia valintojaan, jotta edes tietyt henkilöt selviävät. Lopulta lähes toivotun lopputuloksen ja näpäytyksen Cerberus järjestön johtajalle sain aikaiseksi, enkä usko että olisin voinut tehdä oikeastaan mitään paremmin niillä elementeillä, joita olen sarjan edetessä halunnut tekemisissäni painottaa. Todella hyvä tunne kohti tarinan päättävää kolmatta osaa jäi tämän pelin suhteen ja mieli tekisi varmasti jossain vaiheessa aloittaa alusta, jotta näkisi kuinka paljon oikeasti valinnat pelissä todella vaikuttavatkaan. Saa nähdä miten kesän aikana ehtii pelaamaan, mutta viimeistään ennen syksyn uutuuspelejä toivon tämän sarjan olevan päätöksessä myös omalta osaltani.