Keskikesä ei ole varsinaista pelien kulta-aikaa ikinä ollut, eikä tämäkään vuosi taida tehdä poikkeuksia, ellei muutama nimike pääse yllättämään. Syksy sen sijaan tuo tullessaan useitakin mielenkiintoisia tekeleitä, joista itselleni ehkäpä mielenkiintoisin on Assassin’s Creed 3. Muutamaan kerran olen kyseisen pelin maininnutkin kirjoituksissa, mutta odotus peliä kohtaan ei ole hiipunut ainakaan E3:n nostattaman odotuksen jälkeen. Kuluneella viikolla oli Yhdysvaltojen itsenäisyyspäivä 4.heinäkuuta ja samalla Ubisoft julkaisti uuden ”Rise” trailerin, joka kannattaa katsoa ohessa. Varsinaista pelikuvaa trailerista ei tällä kertaa löydy, mutta vajaa puolitoistaminuuttia tyyliteltyä nostatusta amerikkalaisille tarkoitetussa trailerista löytyy. AC3 tuleekin sijoittumaan Amerikkalaisen vallankumouksen aikaan.
AC sarja on ollut osittain tuuliajolla AC2:n jälkeen. Isoille konsoleille julkistetut kaksi tuoreempaa osaa, eli Broterhood ja Revelations olivat pitkälti sitä samaa Assasin’s Creediä, mitä oli totuttu näkemään jo kahden osan verran. Ensimmäinen osa tuli itselle aikanaan puskista ja hyppäsin sarjan pariin vasta positiivisen julkisuuden saattelun jälkeen. Yllätyin positiivisesti itsekin ja muinaisten kaupunkien katoilla pomppiminen, varjon lailla hiipiminen ja vihollisten yllättäminen kovaa ja korkealta olivat todella mielekästä puuhaa. Mielenkiintoinen, mutta välillä vaikeasti seurattava tarina historiallisissa paikoissa historiallisine henkilöineen oli upeaa. AC2 on jatkoi tarinaa ja 1400 –luvun lopun Italia oli vakuuttava. AC2 teki kaiken paremmin edeltäjäänsä verrattuna ja se toi mukanaan kaivatun piristysruiskeen hieman kankeaan ensimmäiseen osaan. Kaikki ei kuitenkaan ihan vielä ollut kohdallaan ja esimerkiksi outoja hyppyjä tuntemattomaan seiniltä tuli tasaiseen tahtiin, joten parantamisen varaa oli edelleen. Lisäksi ensimmäisen osan Altairin tarinaan tuli mukaan Ezio ja lisäksi nykyhetkessä elävän Desmondin tarina toivat pakkaan hieman sekaviakin pelimerkkejä. Käsikonsolipelit mukaan lukien eri AC pelejä on tullut jo 7 kpl viiden vuoden aikana, joten tahti on ollut hurjaa. Brotherhood ja Revelations olivatkin tuttua huttua pienillä uudistuksilla, jotka eivät saaneet minulta juurikaan kehuja. Edes pelimekaniikkaa ei oltu saatua kunnolla parannettua vaikka varsinkin Revelations toi mukanaan mukavia uudistuksia liikkumiseen. Muutamia pieniä uudistuksen tuomia valonpilkahduksia oli havaittavissa molemmissa, mutta käytännössä ainut koukku peleissä oli tarina, joka sekin itselleni varsin sekavaa. Avoimen maailman peleissä on aina ongelmana sivutehtävät, jotka rikkovat itse päätarinan kaavan. Tarina ei välttämättä etene pitkään aikaan mihinkään, jolloin tärkeät tapahtumat ovat vaarassa unohtua. Perus putkiaivomiehen yksinkertaiseen mieleen kun on vaikea yhdistää usean eri tarinan palaset yhtenäiseksi kokonaisuudeksi ja saada lopulta täydellinen kuva tapahtumista. Jotenkuten se kuitenkin onnistui ja voi kuitenkin todeta, että vaikka kaksi viimeistä sarjan osaa ovatkin olleet varsinaista pakkopullaa, niin kyllä ne mielellään lopulta kuitenkin pelasi läpi. Ne saivat uskon sarjaa kohtaan kuitenkin lopulta valahtamaan pohjamutiin, enkä jaksanut yhtään innostua, kun ensimmäisen kerran kuulin AC3:n tulemisesta.
Aikaisemmin pienen AC3 hehkutuksen kuitenkin nostin esiin, kun ensimmäinen traileri saapui ilmoille. Sarja siirtyy Amerikkaan ja sekös sai selkäkarvat pystyyn. 1700 –luvun aikakaudelle Yhdysvaltain vapaussotaan sijoittuvaa peliä en muista aikaisemmin pelanneeni. Aihepiirihän on varin mielenkiintoinen peliin, joten jännä ettei isoa nimikettä ole ennen siihen aikaan tehty (tai ei ainakaan sellaista, josta minä olisin innostunut). Ainoat muistikuvat Yhdysvaltain historiasta, itsenäisyydestä ja sen aikaisista sodista taitavat olla ainoastaan koulunpenkiltä sekä Olipa kerran Amerikka piirrossarjasta. Vihdoin saadaan myös peli mukaan ja mikäpä sen paremmin sopisi valtameriloikkaan, kuin Assassin’s Creed?
Eurogamer uutisoi aikaisemmin uutisen, jossa todettiin ettei AC3:n isot harppaukset olisivat olleet mahdollisia ilman AC2:n jatko-osien julkaisua. AC3:n parissa on työskennelty jo tammikuusta 2010, eli samaan aikaan jo Brotherhoodin kanssa. Useampi tiimi työskentelee sarjan pelien parissa ja ydintiimi AC3:n kanssa jo lähes kolme vuotta. Pelialalla onkin ollut paljon puhetta jatkuvasti kasvavista budjeteista ja aikaa vievästä työstä. Onkohan tämä sitten tulevaisuudessa toimintamalli, jossa menestyvästä pelistä lypsetään nopealla tahdilla kaikki mahdollinen irti tukeakseen jotain isompaa muutosta? Ei välttämättä kovin mielekästä toimintaa, mutta toisaalta AC:n Brotherhood ja Revelations eivät olleet aivan surkeita tekeleitä. Jos niiden myynti on avittanut tai tehnyt jopa mahdolliseksi täysin uudenlaisen Assassin’s Creed pelin tekemisen ja mikäli se tulee jopa ylittämään siihen kohdistuneet odotukset, niin en näe kehitystä kovinkaan pahana.
Listaa AC3:n tuomista uudistuksista onkin pitkin alkuvuotta eksynyt eripuolille nettiä. Esimerkiksi Neogafin foorumit ja Gamingblot ovat uutisoineet uudistuksista varsin kattavilla listoilla.
Mielenkiintoisia poimintoja ovat ainakin:
- Tapahtumapaikoina NewYork ja Boston.
- Uusi päähenkilö Connor, jonka isä on englantilainen ja äiti alkuperäisamerikkalainen.
- Kaupunkien lisäksi 1,5 kertaa Brotherhoodin Rooman kokoinen erämaa.
- Vuodenaikojen vaihtelut, eli lumi ilmeisesti voi tulla missä vain maahan, eikä tietyllä alueella ole aina talvi kuten peleissä yleensä.
- Metsästyksen onnistumisen vaikutus materiaalien laatuun.
- Erämaametsikön puissa ja kallioilla liikkuminen.
- Alkuperäiskansan Mohawk -kieltä kuullaan jossain kohdin.
- Pisin kehitysaika mihinkään AC peliin verrattuna.
- Uusi versio Anvil pelimoottorista.
- Connor antaa mieluummin tekojen puhua puolestaan, kuin keskustella muiden kanssa. Ezioon verraten Connor on enemmän oikeuden nimeen, kuin henkilökohtaiseen kostoon uskova taistelija.
- Historiallisista henkilöistä mukana ainakin George Washington, Benjamin Franklin ja Charles Lee.
- Koko tehtävää ei tarvitse uudelleen suorittaa 100 % synkronoinnin saavuttamiseen.
- Nopea matkustus systeemi. (luojan kiitos :D)
- Den Defense ei palaa!!! (kaameinta kuraa ikinä sarjassa, joka tuotiin mukaan Revelationsissa, joten odotukset kasvoivat taas lisää).
- 2,5 tuntia Uncharted tyylistä hahmokeskustelua nauhoitettuna.
Moninpelistä en ole juuri mitään kuullut, mutta toisaalta en ole aikaisempiakaan moninpelejä pelannut. Yksinpelaaja kuin lähinnä olen, mutta co-op voisi olla hauskaa Amerikan mantereella.
Kaiken kaikkiaan Assassin’s Creed 3:n pitkä kehitys, tulevat uudistukset, toivottavasti viimeiseen asti hiottu pelimekaniikka ja E3:ssa nähty ”merirosvotaistelu”, eli merellä purjelaivoilla nähty taistelukohtaus ovat nostaneet odotukset peliä kohtaan todella korkealle. Taidankin jättää täysin tähän tilaan ennakkotietojen seuraamisen, koska en halua nostaa odotuksia liian korkealle. Nytkin ne ovat jo sen verran pilvien yläpuolella, että odotan Assassin’s Creed sarjan uuden tulemisen ampaisevan vauhdilla pohjamudasta kohti latvustoa.
Lopuksi vielä huomautus tästä kirjoituksesta. Kuten trailerin ulkomuodosta voi päätellä tämä teksti on sponsoroitu Groval Networkin toimesta. Heiltä sain kuitenkin vain kimmokkeen aiheeseen, joten teksti on täysin omaa ja AC3 on todella odotuslistan kärjessä. En uskonut ikinä, että kirjoituksiani ja mielipiteitäni joku olisi halukas tukemaan, mutta en näe pahana pientä sponsorointia niin kauan kun se ei lähde asettamaan ehtoja tekstieni sisältöön.