Limbo

PlayStation Plus palvelu on ollut käytössä jo jonkin aikaa, mutta varsinaisesti tarjolla olevia pelejä en ole ehtinyt vielä pelailemaan. Ladattuna toki löytyy kuukausittaiset Plus pelaajille ilmaiset nimikkeet ja vihdoin sain aikaiseksi aloittaa ensimmäisen seikkailun.

Limbo on Tanskalaisen Playdeadin tuotos ja indie pelien ehdotonta kärkeä. Vaikka se on julkaistu jo pari vuotta ennen upeaa Journey seikkailua, niin viehätys on lähes samalla tasolla. Limbon erikoisuus on sen synkkä maailma. Väreinä ovat ainoastaan musta ja valkoinen. Pimeissä kentissä kohtaa niin isoja pelottavia hämähäkkejä, sirkkeleitä, ansoja, railoja ja kaikenlaisia muita kuolemaan johtavia asioita. Peli onkin tasoloikkaa ja ongelmanratkontaa.

Ohjeita tai dialogia ei ole. Äänimaailma on myös hyvin rajoittunut. Kuten Journey, peli pohjaa vahvaan visuaaliseen antiin ja tunnelmaan. Ei niin väliä miksi tai miten. Eteenpäin on päästävä ja ongelmat ovat varsin selkeitä, mutta ajoittain useamman yrityksen tarvitsevia.

Peli on varsin lyhyt, mutta muutaman tunnin kesto on kuitenkin todellista herkkua. Uudelleenpeluuarvoa ei kuitenkaan juuri ole, ellei halua lähteä yrittämään viimeistä trophyä. Pelaa peli läpi enintään viidellä kuolemalla. Onnea vaan yritykseen. 🙂 Suosittelen ehdottomasti hankkimaan, jos ei ole tullut kokeiltua.

Kuvat: http://limbogame.org/