The Last of Us on ainakin kesän odotetuin peli. Uncharted sarjan tekijän, Naughty Dogin laatu näkyy myös uutukaisessa. Se jatkaa viimeisen parinvuodenaikana pinnalle nousutta, tunteikasta ja raakaa selviytymisseikkailun esiinmarssia tuoden siihen kuitenkin omat mausteensa.
Peli on lohduton kertomus maailmanlopusta ja sivilisaation romahduksen jälkeisestä elämästä. Tuttua tarinaa siis viimeaikoina pelejä pelanneelle, mutta pienenä eroavaisuutena The Last of Us tarjoaa tarinan peräti 20 vuotta romahduksen jälkeen. Tämä tuo mielenkiintoisia elementtejä pelin hahmojen kautta. Ihmiskunta on lähes tuhoutunut ja jäljellä olevat yrittävät parhaansa mukaan selviytyä sienistä alun perin lähtöisin olevien itiöiden aiheuttamalta, zombimaiselta raivotaudilta. Liekö tiimi hakenut innoitustatarinaan oikeasta luonnosta?
Hahmoina ovat pelattavissa vain Joel ja Ellie. Joel on kaiken menettänyt salakuljettaja ja saa tehtäväksi erinäisten syiden vuoksi viedä 14 vuotiaan nuoren tytön (eli Ellien), Fireflies kapinallisryhmän piilopaikkaan. Matka tosin venähtää vuoden mittaiseksi ja lähes koko maan halki kestäväksi selviytymistaisteluksi.
Ellie on parhaiten kirjoitettu hahmo aikoihin ja ainakin lapsihahmoista sympaattisin. Ellien huumori ja piikittely Joelille on todella hauskaa, eikä se rajoitu vain suhteellisen lyhyihin välipätkiin. Keskustelua Ellien kanssa voi halutessaan käydä tasaiseen tahtiin myös pelin aikana. Matkalla törmätään erilaisiin tilanteisiin, joissa Ellie tokaisee jotain ja menemällä hänen luokseen tarinaa tulee lisää.
Joel ja Ellien iso ero tulee elämänkokemuksesta, koska Joel muistaa maailman sellaisena, kuin se oli ennen tuomionpäivää. Ellie on puolestaan syntynyt tämän sienipandemian aikana, eikä osaa kuvitella millaista elämä olisi ”vanhassa” maailmassa. Ellie onnistuu löytämään asioista paljon hyvää vaikka Joelin mielestä tilanne on surkea. Hän kun vertaa elämää siihen mitä joskus oli.
Teknisesti The Last of Us tuntuu ottavan kaiken irti vanhasta konsolisukupolven raudasta. PS3:n yksinoikeus ja Naughty Dogin osaaminen Sonyn konsolin parissa näkyy hienoina valoefekteinä, sulavana toimintana ja uskomattoman kauniina sekä yksityiskohtaisena maailmana. Jo pelkästään alun talossa jäin ihastelemaan talon sisustuksen yksityiskohtia tai välipätkässä auton ikkunasta heijastuvaa naapurustoa. 20 vuoden ajanjakso ja ihmiskunnan rapistuminen näkyy selvästi pelin kaupungeissa. Siinä missä luontoa riistetään nykyään kiihtyvällä tahdilla, niin ”maailmanloppu” on luonnon isku ihmistä vastaan ja kasvillisuus on vallannut niin tiet, kuin talotkin sisäosia myöten. Peli onkin erittäin vihertävä ulkoiselta ilmeeltään, mikä tuo tilanteen ja raunioiden tuomaan synkkyyteen eloa. Vaikka tunnelma on piinaava ja synkkä, niin kasvien ansiosta kaikkialla näkyy vehreyttä ja myös eläimet näyttävät löytäneen kodin aivan rauniokaupungin sydämestä.
Ääninäyttelyssä laatu näkyy kautta linjan. Ashley Johanson tekee loistavan ääninäyttelyn Ellien roolissa, mutta äänestä paistaa hieman aikuisen naisen ääni, vaikka Ellie on pelissä vasta 14 -vuotias. Tämä hieman häiritsee, mutta toisaalta Ellie on kovan maailman kasvatti, joka myös osoittaa hyvin pian olevansa kypsempi, kuin 14 -vuotiaan odotetaan olevan. Samalla Ellie on kuitenkin se rääväsuinen teinin alku, joka kiroillen uhmaa kaikkia ja kaikkea.
Myös Joel sekä tukku matkan aikana tavattavia muita hahmoja ovat kaikki hyvin omanlaisiaan ja aidon tuntuisia. Etenkin Joelin ja Ellien jatkuvasti matkan aikana syventyvä suhde ja kiintyminen toisiinsa luovat erittäin voimakkaan tunnesiteen pelaajan. Parivaljakon ja varsinkin Ellien selviytymisestä alkaa todella välittää. Esimerkkinä voisi mainita kohtauksen, jossa uimataidoton Ellie tipahtaa veteen. Taisin ääneen huudahtaa, että ”nyt on kiire, liiku jo” yrittäessäni räpiköidä Joelia eteenpäin.
Putkijuoksuahan peli on, mutta välillä varsin laajoilla alueilla. Mielestäni erittäin hyvin tasapainossa, eikä mitään open world peliä tällaiseen kaipaakkaan. Tasaisin väliajoin tulee hiiviskelyä tai suoraa toimintaa sisältäviä taistelukohtauksia, jonka jälkeen aletaan tutkia seutua sekä keräämään kaikki tarvittava mukaan. Erilaisista löydetyistä tarvikkeista tehdään käyttökelpoisia tavaroita, kuten saksista ja ruudista pommeja. Tavaroiden paikkoja on hieman myös mietitty, kuten ruudin löytymistä asevarastosta ja saksien sekä alkoholin keittiöstä tai vessasta.
Romurautaa sekä jonkinlaisia pillereitä puolestaan voi löytyä mistä tahansa ja näitä käytetään aseiden sekä Joelin taitojen kehitykseen. Yksi tärkeä ominaisuus pelissä on kuulo, joka toimii ikään kuin supernäkynä, jotta seinän takana hiiviskelevän vihollisen voi ”kuulla”. Monesta pelistä tuttu ”supernäkö” on siis idealtaan tuttu, mutta toteutuksessa on ainakin yritetty tuoda kyvylle jonkinlaista järkevää selitystä.
Entäs sitten ne risut? Ellie ja muut pelaajan mukana kulkevat hahmot ovat pääsääntöisesti erittäin hyviä apureita ja pelastivat ainakin minut useammin kuin kerran tukalasta tilanteesta. Tietokoneen ohjastamat hahmot ovat oikeasti hyödyksi taisteluissa ja pelaajan piileskellessä saattavat antaa kokonaiselle vihollis joukolle lopullisen tuomion.
Ajoittain hahmot eivät kuitenkaan oikein tunnu ymmärtävän mitä tulisi tehdä. Pelaaja esimerkiksi on ainut hahmo, joka ilmeisesti voi kuolla. Vaikka vihollinen roikkuisi ja raatelisi Ellien kimpussa, niin tyttö vain huutaa apua ilman, että vihollinen onnistuisi Ellien kukistamaan. Usein pelaaja auttaa toisen hahmon ylös jonkin reunan päälle ja tämän jälkeen tarkoitus olisi mennä hahmon avustamana perässä. Oikeain kohdan löytäminen kuitenkin tuntui välillä olevan varsin vaikeaa.
Hiiviskelykohtaukset ovat myös oma lukunsa, jossa yritetään vaikkapa vihollisen kansoittaman rakennuksen läpi mennä tulematta huomatuksi. Ellie ja muut hahmot ovat vihollisille täysin näkymättömiä ainakin siihen asti kunnes räiskintä alkaa. Ne voivat juosta pitkin poikin aluetta mukamas hiiviskellen, mutta päätyvät suoraan vihollisen nenän eteen tai jopa läpi. Tämä todellakin tuhoaa illuusion tarpeesta suojella ja saattaa nuorta tyttöä sekä tilanteesta, joissa nuppineulan putoaminen lattialle sysäisi joukoittain todella tarkan kuulon omaavia Clickereitä pelaajan kimppuun. Toisaalta parempi ettei ärräpäitä ja turhautumista esiinny sen vuoksi, että tietokoneen ohjastama hahmo menee väärän aikaan väärään paikkaan ja saa hälytettyä kaikki lähiseudun tartunnan saaneet naapurit kimppuun.
Pelasin pelin läpi easy vaikeustasolla, koska halusin nimenomaan rentoa ja sujuvaa tarinaa ilman turhautumisia. Yleensä pelaan Normal vaikeusasteella ja olisi kenties kannattanut nytkin. Easy on toki juuri sitä mitä sen olettaa tarjoavan, tarinan. Helppo vaikeusaste kuitenkin tarkoittaa vääjäämättä sitä, että resursseja tuntuu olevan aivan liikaa saatavilla. Vaikka maailmanloppu on kyseessä niin alkoholia, saksia, teippiä ja ties mitä tulee jatkuvasti vastaan ja etenkin loppupuolella resursseista juostiin iloisesti ohi. Kaikkia tavaroita oli valmistettu reppu täyteen ja varalla vielä täysi laidallinen tarvikkeita odottamassa.
Lähitaistelu on myös yksi kummajainen, joka nostatti niskavillat pystyyn. Naughty Dog osaa kyllä tarinan ja visuaalisuuden ja on saanut Uncharted sarjan kauhean räiskinnän tuntumaan vihdoin toimivalta. En missään pelin vaiheessa ainakaan turhautunut hiiviskelyyn tai räiskintään. Lähitaistelu ja etenkin sen onnistuneesti aloittaminen on kuitenkin todella hankalaa. Yksittäisen vihollisen hyökätessä tai kulman takaa yllätyksessä olisi luonteva tapa alkaa hakkaamaan pesäpallomailalla tai rautaputkella ammuksia säästääkseen. Ensimmäisen iskun paria harvaa tapausta lukuun ottamatta teki aina kuitenkin vihollinen, vaikka minun piti yllättää se.
Räiskintään muutenkin pakotetaan etenkin lopussa hieman liikaa. Ihmisiä vastaan taisteltaessa kohtaukset jossa ei voi hiiviskellä ovat hieman ärsyttäviä. Hiiviskely, varovaisuus ja alueen tyhjentäminen vihollisista ilman huomatuksi tulemista ovat kuitenkin parhainta antia. Pelin edetessä ase-arsenaali kasvaa pistoolista liekinheittimeen vaikka kyseessä on jälleen maailmanlopun peli. Ammuksista ei easyllä pelatessa ollut oikeastaan ikinä suurempaa pulaa ja hienosti räiskien eteni aina, jos hiiviskely syystä tai toisesta epäonnistui. Vaikka ammuksista ei pulaa ollut, niin kummastusta herätti vihollisten lippaiden tyhjentyminen niiden kuoltua. Vihollisilta kun ei lisäpanoksia tunnu saavan.
Tulen palaamaan peliin varmaankin joskus (oikeasti joskus eli ehkä ei ikinä >.>) ja ottamaan vaikeampaa vaikeusastetta mukaan. Jos haaste tulee vihollisten määrällä ja resurssien hupenemisella, niin tuo se varmasti enemmän pelille kuuluvaa pelon, jännityksen ja ahdistuksen tuomaa tuntua maailman menosta todellisen katastrofin jälkeen. Ei siitä tosin taisteluiden ulkopuolella ollut puutetta nytkään. Jos taas lyijyä joutuu upottamaan enemmän vihollisiin ja itse kestää vähemmän, niin on se mielestäni edelleen vääränlainen lähestymistapa haasteen tuomiseen peliin.
The Last of Us on upea ja merkittävä tekele PS3:n yksinoikeuksissa. Se on peli, joka jokaisen tulisi kokea. Naughty Dogin hiottu laatu ja taito optimoida pelejä PS3:lla näkyy. Tekniset, osittain tiedostetut lapsukset kun antaa anteeksi saa pelistä uskomattoman tarinan sekä pelikokemuksen, joka pistää miettimään myös meidän oman maailmamme tulevaisuutta.
Kuvat: www.thelastofus.com